Mitä terapiassa tapahtuu – yhden käynnin läpileikkaus

Mitä terapiassa tapahtuu – yhden käynnin läpileikkaus

Minulta on kysytty useasti, mitä siellä terapiassa oikein tapahtuu? Mistä siellä puhutaan ja miltä niissä terapiaistunnoissa tuntuu? Joku on kysynyt sellaistakin, että makaanko siellä sohvalla ja itkenkö joka kerta. Ja eikö se ole aika kiusallista sillä tavalla avautua vieraalle ihmiselle?

Päätin tässä kirjoituksessa koettaa avata yhden terapiakäynnin mahdollisimman tarkasti. Kuvaus on henkilökohtainen kokemukseni, jota ei voi yleistää. Jos kuitenkin pystyisin jollain tavalla vastaamaan noihin kysymyksiin. Ehkä voin myös rohkaista jotakuta muutakin hakeutumaan terapiaan.

Psykoterapiaan pitää sitoutua yleensä pitkäksi aikaa. Käyntitiheys on 1-3 kertaa viikossa ja käynnit pitää sovittaa muuhun elämään sopivaksi. Terapiassa käyntiä voisi verrata liikuntaharrastukseen: säännöllisyys ja kurinalainen sitoutuminen tuottavat parhainta tulosta. Terapiassa vaan treenataan kropan sijasta mieltä ja sielua.

Motivaatio käydä terapiassa vaihtelee. Joskus sitä suorastaan odottaa pääsevänsä taas viikoittaiselle terapiaistunnolle. Silloin mielessä on jokin erityinen asia, josta haluaa kiihkeästi puhua. Joskus ei huvittaisi ollenkaan lähteä ja ilmakin on niin huono.

Minän tiloja

Tällä kertaa saavun terapiaan hengästyneenä. Puolijuoksin sinne suoraan palaverista lähistöllä olevan toimeksiantajani luota. Istun nojatuoliin, joka on sivuttain terapeuttini nojatuoliin nähden. Otan välissä olevalta pöydältä paperiliinan (olen aika varma, että jok’ikisen terapiavastaanoton pöydällä on paperiliinoja!) ja pyyhin sillä hikistä niskaani. Huone on pieni ja siellä tuntuu joka kerta ilma loppuvan. Terapeuttini kysyykin taas, että avataanko ikkuna hetkeksi. Avataan vaan – samalla tuulettuvat pois edellisen asiakkaan ajatuspilvet.

Mielen rauhoittamiseksi ja ajatusten suuntaamiseksi teemme muutaman minuutin mindfulness-meditaation. Apuna toimii Leena Pennasen Mindfulness App -sovellus, joka sisältää useita erilaisia ja eripituisia meditaatioharjoituksia. Sovelluksen voi ladata älypuhelimeen ja se maksaa vajaa kaksi euroa (Google Play).

Aina aluksi terapeuttini kysyy, onko mielessäni jotain erityistä, jota haluaisin käsitellä. Ehkä jotain tuoreita tapahtumia tai ajatuksia? Ei mitään erityistä, joten siirrymme käsittelemään prosessissa kesken olevia asioita. Jatkamme minä-tilojen tunnistamista. Minä-tila (moodi) on skeematerapian keskeinen käsite. Minä-tilat ovat itsemme erilaisia puolia, jotka aktivoituvat eri tilanteissa. Tavoitteena on tunnistaa ongelmallisia minä-tiloja ja vähitellen vapautua niiden hallinnasta. Ne ovat usein jäänteitä menneisyydestä, selviytymiskeinoja, jotka ovat nykyään aika lailla toimimattomia tapoja olla minä, jos näin voi sanoa.

Tavallaan terapeutti edustaa ihannevanhempaa, joka on aina valmis kuuntelemaan ja kiinnostumaan lapsen ajatuksista ja teoista. Hyvä tyttö, kylläpä toimit hienosti!

Olen kirjoittanut ohjaavien kysymysten avulla kotona neljä erilaista minä-tilaa. Kysymykset ovat esimerkiksi ”miltä sinusta tuntuu sisäisesti tässä tilassa” ja ”mitä luulet muiden ajattelevan sinusta…” Olen nimennyt nämä tilat, joten saanko esitellä: Katkera vanha soturi, Elinkautisvanki, Älykäs lakeija ja Surullinen tyttö.

Käsittelemme yhtä näistä minä-tiloista. Pitäydymme nykyhetkessä ja terapeuttini kysyy minulta esimerkiksi ”koska viimeksi olet ollut tässä tilassa?”, ”mikä sen mielestäsi laukaisi?” ja ”miten selvisit siitä?” Minä jäsennän ajatuksiani ääneen ja vastailen parhaani mukaan. Löydän kytköksiä lapsuuteeni, aikaisempiin kokemuksiini. Menneisyyden muistot nostattavat palan kurkkuun ja kokoan hetken itseäni. Itkeminen on sallittua, mutta nyt haluan jatkaa. Reflektoin, analysoin ja kehitän vaihtoehtoisia toimintamalleja. Löydän menneeltä viikolta esimerkin tilanteesta, jossa olen kokeillut onnistuneesti toimia toisin, hankalaa minä-tilaani vastaan. Terapeuttini pyytää minua huomioimaan, miksi tämä toimi paremmin kuin totuttu tapani. Vahvistaa kehumalla oivallustani hyväksi ja kannustaa minua kokeilemaan sitä vastakin.

Tavallaan terapeutti edustaa ihannevanhempaa, joka on aina valmis kuuntelemaan ja kiinnostumaan lapsen ajatuksista ja teoista. Hyvä tyttö, kylläpä toimit hienosti!

Ilo pitkästä itkusta

Meillä on vielä aikaa, joten tartumme jo kuluneeseen monistepinkkaan ja käymme läpi muuttumisen esteitä eli jumeja. Aihe liittyy isompaan kokonaisuuteen ongelmia tuottavien ja ylläpitävien toimintatapojen tunnistaminen. Monisteissa on eri väittämiä ja minä mietin, sopiiko yksittäinen väittämä minuun vai ei.

Tässä terapiaistunnossa oli jollain tapaa myönteinen pohjavire. Käynnin päättyessä oloni on ihan hyvä ja rauhallinen. Hankalien asioiden käsittelyssä syntyi oivalluksia, joita ajattelen kävellessäni kotiinpäin.

”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa” -väittämän kohdalla puuskahdan äänekkäästi. Se tuo niin vahvasti mieleen äitini, joka viljeli tällaisia latistavia sananlaskuja, kerron terapeutilleni. Tunnistan hyvin selvästi sananlaskun kätkemän viestin: älä luule itsestäsi liikoja. Et sinä ole riittävä, eivät myöskään tekosi. ”Itku pitkästä ilosta” ja ”Vahinko ei tule kello kaulassa” -tyyppiset lausahdukset väärällä hetkellä saavat minut vielä nykyäänkin voimaan lievästi pahoin. Jostain pulpahtaa mieleeni Paula Vesalan laulun sanat Älä tuu siihen droppaa mun tunnelmaa… Terapeuttini nauraa hyväntahtoisesti näille mielleyhtymilleni.

Käyntiaikani loppuu pian ja vaihdamme vielä pari sanaa terapiani jatkosta. Olen hakenut Kelalta tuetun terapian jatkoa ja saanut myönteisen päätöksen.

Tässä terapiaistunnossa oli jollain tapaa myönteinen pohjavire. Käynnin päättyessä oloni on ihan hyvä ja rauhallinen. Hankalien asioiden käsittelyssä syntyi oivalluksia, joita ajattelen kävellessäni kotiinpäin. Se, millaisella mielellä terapiaistunnoista lähtee, riippuu varmasti jokaisen omasta elämäntilanteesta ja terapiassa käsiteltävistä asioista. On tavallista tuntea väsymystä, jopa uupumusta, varsinkin jos ei ole tottunut jäsentämään ajatuksiaan ja kokemuksiaan puhumalla. Olo voi olla myös haikea, surullinen, vihainen ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.

Jokainen terapiakerta on erilainen. Jokainen kerta sisältää mahdollisuuden kasvaa ja eheytyä tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Toivon, että jokainen saa tämän mahdollisuuden niin halutessaan.

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula


Lisää Sarin kirjoituksia

Rakasta minut ehjäksi jälleen

Rakkaus on kummallinen asia. Se näyttäytyy hetki hetkeltä erilaiselta, kuin pilvet, jotka muuttavat jatkuvasti muotoaan. Taivas on aina eri, niin myös rakkaus. Yhtenä hetkenä täysi ja kaikkinielevä, toisena haaleampi ja kompleksinen. Rakkautta yhtä kaikki. Rakkaus...

Rakasta minut ehjäksi jälleen

Rakasta minut ehjäksi jälleen

Rakkaus on kummallinen asia. Se näyttäytyy hetki hetkeltä erilaiselta, kuin pilvet, jotka muuttavat jatkuvasti muotoaan. Taivas on aina eri, niin myös rakkaus. Yhtenä hetkenä täysi ja kaikkinielevä, toisena haaleampi ja kompleksinen. Rakkautta yhtä kaikki.

Rakkaus saattaa myös loppua. Nuoruusvuosieni rakastettu jätti minut aika lailla yllättäen vaikeassa elämäntilanteessa. Hän ei jaksanut epävakauttani. Myöhemmin myös pitkäaikaisin suhteeni päättyi samoista syistä. Siihen asti olin ollut aina parisuhteessa, mutta nyt riittäisi.

En seurustellut yli kymmeneen vuoteen. Minut tunteville ihmisille se oli jatkuva ihmetyksen aihe: ”Miten noin nätti ja fiksu likka ei muka ketään löydä? Taidat olla liian nirso?” Heh heh, naurahdin kiusaantuneena taas yhdelle sukulaiselle tai tuttavalle, taidanpa olla. Kestin leikinlaskun päällepäin hyvin, mutta sisimmässäni tunsin häpeää: minussa on jotain vikaa.


Sitten jossain määrittelemättömässä hetkessä, kolme vuotta sitten, päätin taas uskaltaa läheisyyteen.


Yksinäisyys oli ainakin osittain tietoinen valinta. En halunnut enää parisuhdetta. En uskonut kykeneväni siihen. Pelkäsin, että liian läheinen suhde nostaa minussa esiin kaikkein huonoimmat puoleni enkä halunnut enää kokea siitä aiheutuvaa ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta.

Sitten jossain määrittelemättömässä hetkessä, kolme vuotta sitten, päätin taas uskaltaa läheisyyteen. Rakastuin nykyiseen elämänkumppaniini nopeasti ja tiesin, että haluan elää hänen kanssaan loppuelämäni. Vuosia uinunut läheisyyden kaipuuni roihahti liekkeihin. Odotin itseltäni ja kumppaniltani paljon. Suuri rakkaus pyyhkisi tieltään kaikki esteet.

Ensihuuman tasaannuttua suhteeseemme hiipi mukaan vanha tuttuni, se epävakauden peikko, joka saa voimansa suurista odotuksista, vaativuudesta, peloista ja pettymyksistä. Se muistutti minua ilkeästi: sinussa on jotain vikaa. Eikö rakkaus riitäkään pitämään sitä poissa? Etkö voisi rakastaa minua vieläkin enemmän?

(Rakkaus)suhde terapeuttiin

Tämän kirjoituksen otsikko on vaatimuksena mahdoton. Kumppanini ei ole yli-ihminen, jolla on mystisiä voimia muuttaa kaikki hyväksi vain rakastamalla minua. Hänellä ei ole edes velvollisuutta rakastaa minua. Hän saa tehdä sen omasta vapaasta tahdostaan enkä minä voi vaatia häneltä mitään.

Raadollista, mutta totta. Vain minä itse voin korjata oman rikkinäisyyteni. Onneksi minun ei tarvitse tehdä sitä yksin.

Rakkaus ja kaipuu tasapainoiseen parisuhteeseen oli tärkeimpiä syitäni hakeutua terapiaan. Terapiassani on käsitelty paljon parisuhteen problematiikkaa; läheisessä ihmissuhteessa kun omat ongelmani tuntuvat aina korostuvan.

Pitkässä psykoterapiassa luottamus terapeuttiin on olennaisen tärkeää. Terapeutin valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, koska hänestä tulee pitkäksi aikaa tärkeä ihminen elämässäsi. Tästä syystä häneen saattaa kohdistua voimakkaitakin tunteita. Psykoterapian yhteydessä puhutaan transferenssista: Psykoanalyysin mukaan potilas kohdistaa tiedostamattaan psykoterapeuttiin tunteita, jotka olivat alun perin kohdistuneet hänen läheiseensä tai muuhun merkittävään ihmiseen. Esimerkiksi rakkaus isää kohtaan voi muuntua rakkaudeksi terapeuttia kohtaan (wikipedia).


Terapeutin hyväksyvä asenne ja empatia saattavat tuntua sellaiselta rakkaudelta, jota vaille olet ehkä jäänyt.


En tiedä transferenssistä eli tunteensiirrosta sen enempää, mutta tavallaan suhde terapeuttiin muistuttaa hyvin läheistä ihmissuhdetta. Kerrot hänelle asioita, joita uskot ehkä vain kaikkein parhaimmalle ystävällesi. Hän näkee sinut juuri sellaisena kuin olet, kaikkine puolinesi ja rakastaa sinua silti. No, ei terapeuttisi sinua todennäköisesti rakasta, ainakaan romanttisessa mielessä, mutta jonkinlainen rakkaudellisuus ihmistä kohtaan on kai luontainen ominaisuus terapeutin työtä tekevälle. Terapeutin hyväksyvä asenne ja empatia saattavat tuntua sellaiselta rakkaudelta, jota vaille olet ehkä jäänyt.

Parisuhteessa – toinen toistamme tukien

Puolison masennus tai muu sairaus on aina haaste parisuhteelle ja perhe-elämälle. Tällaisiin elämäntilanteisiin läheisille on tarjolla neuvontaa ja tukea. Jotkut tahot järjestävät myös tukiryhmiä läheisille. Tukipalvelujen tarkoituksena on neuvonnan ja tiedon jakamisen lisäksi antaa läheiselle mahdollisuus käsitellä omia tunteita ja ajatuksia ja auttaa häntä kohtaamaan vaikeassa tilanteessa oleva.

Myös sinä itse voit auttaa puolisoasi tukemaan sinua paremmin. Ehkä näistä neuvoista on hyötyä:

1.) Kerro puolisollesi tilanteestasi. Erityisesti häntä kiinnostaa, miten hän voi auttaa sinua. Kerro myös, miten aiot hakea apua. Osoita hänelle, että sinulla itselläsi on tahtoa muuttaa tilannettasi.

2.) Jaa tunteesi ja ajatuksesi. Puolisosi ei ole ajatustenlukija. Hän voi olla kovin ymmällään ja huolissaan sinusta, jos et ilmaise mitä sisimmässäsi liikkuu. Tunteet ja ajatukset ovat…niin, vain tunteita ja ajatuksia. Ne eivät ole vaarallisia.

3.) Anna hänelle ”käyttöohjeet” vaikeiden tilanteiden varalle. Miten haluat, että puolisosi kohtelee sinua, kun olet vaikkapa ahdistunut tai tunnemyrskyn vallassa. Voit esimerkiksi kertoa hänelle, että tällaisissa tilanteissa kaipaat erityisesti kosketusta. Jotkut taas haluavat rauhaa ja tilaa olla itsekseen. Jos teillä on lapsia, keskustelkaa, miten toimitte heidän kanssaan.

4.) Näe puolisosi. Voi olla vaikeaa huomioida ympäristöään, kun sisin myllertää ja vaikeat asiat pyörivät mielessä. Muista, että elämä ympärilläsi jatkuu ja siellä on paljon mielenkiintoisia asioita, kuten puolisosi. Mitä hänelle kuuluu?

5.) Kiitä! Luotettava ja rakastava puoliso ei ole mikään itsestäänselvyys. Anna hänen tuntea, että arvostat häntä. Kiitä häntä tuesta. Kiitos omalle elämänkumppanilleni kaikesta tuesta ja rakkaudesta.

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Välitilinpäätös – puoli vuotta terapiassa: 5 asiaa, joiden koen muuttuneen

Välitilinpäätös – puoli vuotta terapiassa: 5 asiaa, joiden koen muuttuneen

Aika tasan tarkkaan puoli vuotta sitten, astuin ensimmäisen kerran sisään helsinkiläiseen terapiakeskukseen, istuin hetken kuluneella antiikkisohvalla, kunnes yksi valkoisista ovista avautui ja hauskannäköinen nainen huikkasi: ”Kumpula, ole hyvä!”

Tämän hauskannäköisen naisen kanssa olen sittemmin tavannut kerran viikossa, samaan aikaan, jo 25 kertaa. Jonkun mielestä se on todella monta kertaa. Jonkun mielestä se on vähän: mitä muutoksia voi muka tapahtua, jos ihan tarkkoja ollaan, 25 tunnissa, vähän reilussa vuorokaudessa elämästä?


”Perimmiltään etsin vastausta kysymykseen: kuka minä olen?”


Kerrataanpa aluksi lähtötilannettani: taustalla pitkäaikainen, toistuva masennus, aikuisiällä puhjennut ahdistuneisuushäiriö. Apua haen ongelmallisiksi kokemiini reagointi- ja käyttäytymismalleihin, jotka vaikeuttavat ihmissuhteitani. Perimmiltään etsin vastausta kysymykseen: kuka minä olen?

5 asiaa, joiden koen muuttuneen

1.) Itsetuntoni on vahvistunut. Parempi ymmärrys omista kyvyistä (ja myös rajoista) on selkeyttänyt minäkuvaani.

2.) Kiitollisuus ja myönteisyys ovat lisääntyneet. Näitä voi tietoisesti opetella! Myös hyväksyvämpi suhtautuminen itseäni kohtaan on tuonut olemiseen lisää rentoutta.

3.) Tunnelukkoni ovat löystyneet. Tietoisuus omista tunnelukoista ja niiden vaikutuksista on lisännyt itseymmärrystä. Terapiaistunnoissa skeematerapian keinoin tehdyt harjoitukset ovat puhdistaneet vanhaa tunnekuormaa.

4.) Merkittäviä oivalluksia siitä, miksi käyttäydyn ja reagoin tietyin, ongelmallisin tavoin. Tarjolle on tullut uusia, vaihtoehtoisia työkaluja ongelmallisten tilanteiden hallintaan ja jopa niiden välttämiseen.

5.) Ahdistuneisuus ja masennuskausien pelko ovat lievittyneet. Elämäntilanteeni on kohentunut tämän vuoden aikana. Se, yhdistettynä terapiaan ja sopivaan lääkitykseen, ovat vähentäneet ahdistusta. En enää oleta vaipuvani vääjäämättä seuraavaan masennusjaksoon.

Mitä seuraavaksi?

Olen tuetun terapiani puolivälissä. Terapeuttini mielestä olen edistynyt hurjasti. Siltä minustakin tuntuu (katsokaa ja ihailkaa tuota ylläolevaa viiden kohdan listaa!). Mitä siis seuraavaksi? Vai alkaisiko terapia osaltani riittää? Minähän pärjään jo loistavasti!

Malttia.

On hyvä ymmärtää ongelmiensa syitä ja seurauksia. On viisasta tietää, mitä ongelmatilanteissa kannattaisi tehdä. On mestarillista toimia käytännössä ymmärryksensä ja tietonsa pohjalta.


”Terapiaistunto on ikään kuin satama, jossa alus tankataan ja varustetaan matkan jatkumista varten. Satamien välissä matka etenee.”


Meidän kiireisessä ajassa tehokkuus on tavoite. Uusien ajattelu- ja toimintatapojen omaksuminen vaatii kuitenkin aikaa ja harjoittelua. Tosipaikan tullen on helppoa lipsahtaa toimimaan vanhoilla tutuilla tavoilla (hyvänen aika, niillähän olen ’selvinnyt’ koko ikäni!).

Kieltenopettajatuttavani kertoi, että nykyään monet ihmiset haluavat intensiivikursseja, jossa parissa viikonlopussa pitäisi oppia uusi kieli. Ei ole kärsivällisyyttä eikä aikaa, tai ei vain hyväksytä sitä, että todellinen kielitaito on pitkä ja työtä vaativa prosessi.

Niin on myös muutoksiin tähtäävä terapia. Terapiaistunto on ikään kuin satama, jossa alus tankataan ja varustetaan matkan jatkumista varten. Satamien välissä matka etenee. Henkilökohtainen terapiamatkani ei siis ole vain nuo 25 tuntia puolessa vuodessa vaan se on koko tämä kulunut puoli vuotta elämässäni.

Matka jatkukoon.

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula

 

Lue myös Sarin ensimmäinen kirjoitus

Matka alkakoon

Miksi puhua terapeutille?

Miksi puhua terapeutille?

Nyt on terapiassani kesätauko, koska terapeuttini on lomalla. Tulinpa tässä pohtineeksi syitä siihen, miksi kenenkään kannattaisi vaivautua terapiaan kertomaan ongelmistaan? Helpommallahan pääsee, kun tapaa hyvän ystävän ja oksentaa huolensa hänelle. Vaivattomampaa on vaatia puolisoa kuuntelemaan monologia lapsuuden traumoista. Ketutusta voi valittaa työkavereille lounastauolla, lapsille kotona, ventovieraille ratikassa… Miksi ihmeessä maksaa terapeutille, kun voi puhua aivan ilmaiseksi muille? No, monestakin syystä.

Psykoterapeutti on ammattilainen, joka on kouluttautunut auttamaan sinua.

Kyökkipsykologia kavereiden kanssa on kivaa, mutta vaikeiden mielenterveysongelmien purkamiseen se ei riitä.

Kyökkipsykologia kavereiden kanssa on kivaa, mutta vaikeiden mielenterveysongelmien purkamiseen se ei riitä. Olipa sitten kyseessä hankalat ihmissuhteet, vahingolliset käytösmallit, traumat, stressi tai masennus, kykenee taitava terapeutti todella paneutumaan ongelmiisi ja niiden ratkaisemiseen.

Puhuttaessa terapiasta ja terapeutista, tarkoitetaan hyvin usein juuri psykoterapiaa ja psykoterapeuttia. Psykoterapeutti nimikettä voi käyttää ainoastaan Valviran laillistama ammattilainen, jolla on takanaan asianmukainen koulutus. Terapeutin valinnassa kannattaa huomioida myös hänen edustamansa psykoterapiasuuntaus, joita on useita.

Terapeutille voi puhua täysin luottamuksellisesti eikä hän arvostele sinua millään tavalla.

Terapiasuhteessa sinun ei tarvitse välittää tuon taivaallista terapeuttisi mahdollisista ongelmista.

On hieno asia, jos elämässä on ihmisiä, joille voi uskoutua ja purkaa huoliaan. Näitä ihmissuhteita kannattaa vaalia. Monesti vain on niin, että kun painii todella vaikeiden asioiden kanssa, unohtuu kanssakäymisessä huomioida se toinen osapuoli. Kaiken vuodattamisen ja valittamisen keskellä toiselle ei jää tarpeeksi tilaa, ja välillä hänkin saattaa tarvita tukea ja kuuntelijaa omille huolilleen. Tällainen epätasapaino kuormittaa suhdetta ja seurauksena voi olla, että hän ottaa etäisyyttä – joskus lopullisesti.

Terapiasuhteessa sinun ei tarvitse välittää tuon taivaallista terapeuttisi mahdollisista ongelmista. Sinun ei tarvitse olla niistä edes tietoinen, sillä pätevä terapeutti ei tuo niitä esille. Terapiassa huomio keskittyy ainoastaan sinuun.

Läheisesi eivät myöskään pysty suhtautumaan sinuun kovin objektiivisesti. He ovat yksinkertaisesti liian lähellä sinua. Suhde terapeuttiin on olemassa ainoastaan terapiaistunnon aikana. Hän ei lähde kanssasi kahville eikä osallistu jokapäiväiseen elämääsi.

Terapeutti todella kuuntelee sinua, mutta osaa samalla ohjata sinua ymmärtämään ongelmiesi syitä ja löytämään niihin toimivia ratkaisukeinoja.

Ehkä raskainta on sellainen ihmissuhde, jossa toinen vain jauhaa kerta toisensa jälkeen samoista ongelmista yrittämättä löytää niihin ratkaisua.

Tuskinpa kukaan läheisesi pystyy keskittymään tunnin ajan kokonaisvaltaisesti vain sinuun, kuten terapeutti tekee. Saati, että läheiseltäsi löytyisi ammattilaistyökaluja asioiden korjaamiseen.

Ei pidä silti vähätellä ystävien ja muiden läheisten tukea. Olemme kaikki yksilöitä omine ajatuksinemme, arvoinemme ja asenteinemme. Toinen ihminen saattaa antaa asioille aivan uuden näkökulman. Ehkä jokin hänen sanomansa jää pyörimään mieleesi ja vaikuttaa suhtautumiseesi kyseiseen asiaan. Joskus se voi jopa johtaa tärkeään muutokseen.

Läheisesi ei kuitenkaan ole terapeuttisi. Ehkä raskainta on sellainen ihmissuhde, jossa toinen vain jauhaa kerta toisensa jälkeen samoista ongelmista yrittämättä löytää niihin ratkaisua. Läheisesi varmasti välittävät sinusta, mutta rajansa kaikella: kukaan ei jaksa loputtomiin vatvoa samoja (vain sinun!) ongelmia.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Helteistä heinäkuuta kaikille!

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula

Lue myös

Minduu.fi – Psykoterapian ABC:
Psykoterapiaan hakeutuminen käytännössä

Tunnelukot haittaavat elämää

Tunnelukot haittaavat elämää

Aika moni meistä varmaan tunnistaa sellaisen tilanteen, missä huomaa toimivansa tavalla, jonka TIETÄÄ huonoksi, mutta ei oikeastaan VOI sille mitään. Minulle tuo on ollut hyvin tavallinen kokemus ihmissuhteissani. Pahimmillaan olen kokenut ihmissuhteet niin haastaviksi ja turhauttaviksi, että olen jopa tietoisesti niitä vältellyt.

Varsinkin parisuhteet ovat olleet minulle vaikeita ja ne ovat yleensä päättyneet varsin ikävällä tavalla. Näistä kokemuksista johtuen, olin pitkään yksin. Ajattelin, että minun on parempi olla yksin, etten kelpaa kumppaniksi kenellekään. Mielestäni parisuhde nosti minussa pintaan kaikkein huonoimmat puoleni enkä halunnut enää kokea pettymyksiä.

Vuosien yksinolon jälkeen kohtasin nykyisen elämänkumppanini. Ensimmäistä kertaa tunsin aidosti, että tämän ihmisen kanssa haluan viettää loppuelämäni. Rakkaus on ihana asia, mutta minussa se herättää myös paljon pelkoa: mitä jos mokaan taas?

Terapiassani on tähän mennessä käytetty erityisesti skeematerapian menetelmiä. Skeematerapia on tunnelukkojen avaamiseen kehitetty terapiamuoto.

Omat syyni hakeutua terapiaan olivat moninaiset. Yksi keskeisimmistä syistä on haluni muuttaa ongelmallisia, jo lapsena opittuja käytös- ja reagointimallejani, tunnelukkoja, jotka ovat vaikeuttaneet ihmissuhteitani aikuisena.

Tunnelukkoni TOP 5

”Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti. Tunteemme eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten ne pakottavat meidät toimimaan lapsuuden keinoin. Tunnelukot saavat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään kohtaamissamme tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseämme vastaan.” Ote kirjasta Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta.

Terapiassani on tähän mennessä käytetty erityisesti skeematerapian menetelmiä. Skeematerapia on tunnelukkojen avaamiseen kehitetty terapiamuoto. Tein vastaanotolla tunnelukkotestin, jonka tarkoitus on auttaa tunnistamaan omat tunnelukot. Testi löytyy kirjasta ja suppeampi versio netistä.

Tulokset eivät ole mitään kiveen kirjoitettuja: tunnelukot saattavat vaihdella elämäntilanteen mukaan. Olen toistanut testin pariin kertaan kevään aikana ja huomannut, että seuraavat viisi tunnelukkoa nousevat aina vahvimmin esiin.

Tunnelukko Voimakkuus
Pessimistisyys erittäin vahva
Alistuminen vahva
Epäonnistuminen vahva
Vaativuus vahva
Tunnevaje vahva

Mitä haittaa pessimistisyydestä muka on? No, elämä voisi olla kevyempää.

On kiusallista myöntää olevansa pessimisti, koska sen vastakohtaa optimismia arvostetaan niin paljon. Optimisti kuulemma pärjää paremmin elämässä, saavuttaa helpommin tavoitteitaan ja niin edelleen. Ihan kauhean mielelläni sanoisin olevani ennemmin realisti, joka näkee asioiden nurjatkin puolet. Mitä haittaa pessimistisyydestä muka on? No, elämä voisi olla kevyempää. Pessimistisyyden vallassa on kuin olisi ylimääräiset painot mielessä ja sielussa. Kulkisi jatkuvasti märissä vaatteissa, liian pienet kengät jalassa.

Eipä tuo alistuminen myöskään ole kovin mairitteleva tunnelukko. Siitä tulee mieleen heikkous, ja sitä minun on vaikea sietää itsessäni. Onkohan testituloksissa sattunut virhe, ajattelin? Kun luin kyseisen tunnelukon kuvausta, tajusin paremmin mistä tuo alistuminen kumpuaa: tukahdutetuista tunteista, erityisesti vihasta. Minun on aina ollut vaikea ilmaista suuttumusta tai vihaa. Kokemukseni on, että näiden tunteiden näyttäminen johtaa hylkäämiseen enkä siedä sitäkään kovin hyvin. Niinpä patoan sen sisääni, alistun. Minä en ymmärrä miten vihaa tai suuttumusta voi ilmaista turvallisesti?

Epäonnistuminen? No kyllä! En oikein osaa antaa arvoa omille saavutuksilleni (mitkä saavutukset?) ja välttelen mahdollista menestystä epäonnistumisen pelossa. Työurallani (mikä työura?) se on erityisesti näkynyt. Työhön sitoutuminen on ollut vaikeaa ja ainahan minulta puuttuu jokin ominaisuus tai taito, jota vaaditaan. Tosin en tarvitse ketään ulkopuolista vaatimaan, koska vaativuutta minulta löytyy runsain mitoin ihan omasta takaa. Olen oikein mestari siinä.

Onko todella niin, että sisimmässäni uskon, ettei kukaan oikeasti voi minua rakastaa?

Tunnelukoistani eniten surettaa tunnevaje. Onko todella niin, että sisimmässäni uskon, ettei kukaan oikeasti voi minua rakastaa? Vaikka minulla on hyvä suhde ja rakastava kumppani? Luulen, että tunnevaje kumpuaa ymmärretyksi ja kuunnelluksi tulemisen tarpeestani. Pohjattomasta hellyyden ja läheisyyden kaipuustani.

Lukkosulaa

Tunnelukot ovat siis lapsuudessa opittuja käytös- ja reagointimalleja, jotka eivät enää aikuisena palvele tarkoitustaan. Tiedostan oikein hyvin, että tunnelukoista on minulle enimmäkseen vain haittaa. Johonkin niitä kuitenkin edelleen tarvitsen, koska niistä luopuminen on niin hankalaa? Tunnelukot ovat kai myös eräänlaisia suojamekanismeja.

Skeematerapian yhtenä menetelmänä voidaan käsitellä esimerkiksi traumaattisia muistoja eläytymällä niihin uudelleen. Mielikuvissa palataan ikävään tilanteeseen ja läpieletään se yhdessä terapeutin kanssa, joka toimii tilanteessa vastuullisena aikuisena.

Tällä terapiamatkallani, joudun kohtaamaan asioita, jotka ovat edistäneet tunnelukkojeni syntymistä.

Olen läpielänyt terapeuttini kanssa yhden tällaisen kokemuksen. Se oli vaikeaa, surullista ja ahdistavaa, ja se nosti pintaan kipeitä tunteita ja ajatuksia. Se laukaisi prosessin, joka jatkuu edelleen. Tällä terapiamatkallani, joudun kohtaamaan asioita, jotka ovat edistäneet tunnelukkojeni syntymistä. Niiden tiedostaminen on jo iso askel. Niistä vapautuminen vaatii vielä työtä. Todennäköisesti se työ kuitenkin kannattaa.

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula

Lue myös

Minduu.fi – Psykoterapian ABC:
Psykoterapiaan hakeutuminen käytännössä

Terapian alkutaipaleelta

Terapian alkutaipaleelta

Edellisessä blogissani kerroin terapiaan hakeutumisesta ja hyvän terapeutin löytämisestä. Jatkan nyt aluksi tarinani kertomista takautuvasti, koska aloitin terapian jo helmikuussa. Tähän päivään mennessä, terapiassani on mielestäni vasta raapaistu pintaa. Mutta pinta kuluu pikkuhiljaa ja lopulta paljastuu se ydin, josta käsin eheytyminen on mahdollista. Siihen tarvitsen uskallusta ja riittävän lujan luottamussuhteen terapeuttiini. Luottamuksen lujittuminen ottaa oman aikansa, mutta on jo hyvällä tolalla.

Terapian alkutaipaleelta

Ensimmäiselle varsinaiselle terapiakäynnille menin jäykkänä ja asiallisena. Tietoisesti en odottanut enkä toivonut mitään. Jossain tiedostamattoman, torjutun tasolla, odotin valtavasti kaikkea hyvää ja kivaa tapahtuvaksi, kuten lapsi odottaa. Mutta kokemukseni mukaan, joutuu se lapsi liian usein pettymään. Parempi on siis vetää suojaava haarniska päälle ja olla turhaa intoilematta.

Hieman kyynisenä ja ylimielisenä ajattelin myös, että hohhoijaa, nyt sitä aletaan taas jauhaa niistä samoista asioista uudelleen. Johan minä olen käynyt kaiken läpi? (Nuorempana, 20 vuotta sitten!, kävin läpi pitkän analyyttisen psykoterapian. Muistan, että terapiakerroilla vain puhuttiin ja puhuttiin, pääasiassa lapsuudestani.)

Ahdistus – mene pois!

Millaisia keinoja sinulla on ahdistuksen lievittämiseen, terapeuttini kysyi ensimmäisessä tapaamisessa. Siis mitä? Vau! Emme siis aloittaneetkaan siitä, että kertoisin juurta jaksain kaikista kokemista ikävistä asioista, joiden uskon olevan ahdistukseni ja masennukseni taustalla. Lähdettiinkin liikkeelle niin sanotusti positiivisen kautta, tutkaillen tämänhetkisiä selviytymiskeinojani ja voimavarojani. Pystyin nimeämään ainakin yhden käyttämäni ahdistusta helpottavan keinon: hengittäminen.

Siis mitä? Vau! Emme siis aloittaneetkaan siitä, että kertoisin juurta jaksain kaikista kokemista ikävistä asioista, joiden uskon olevan ahdistukseni ja masennukseni taustalla.

Ahdistuksen vallassa pää on täynnä kaikenlaisia sekavia ja häiritseviä ajatuksia. Mieli väpättää ja sisäinen puhe jäkättää erilaisia kauhuskenaarioita. Fyysisesti tuntuu kuin kurkku salpautuisi ja rintakehä puristuisi kasaan. Suussa maistuu rauta. Itkettää. Ei tunnu hyvältä olla paikoillaan, mutta ei kykene myöskään toimimaan.

Jos ahdistuskohtaus ei ole ehtinyt liian pitkälle, kokeilen tällaista:

  1. Keskityn syvään hengittämiseen. Vedän rauhassa ilmaa sisään ja vapautan sen pitkällä uloshengityksellä.
  2. Muutaman syvähengityksen jälkeen siirryn mielikuvissani johonkin rauhoittavaan maisemaan. Minulla se on yleensä joko upea merenranta tai hämyinen metsä.
  3. Jatkan syvään hengittämistä ja oleskelen mielenmaisemassani.

Aikaa tähän kuluu ehkä viisi minuuttia. Ja uskokaa pois, joskus tämä jopa toimii…

En ole käynyt Mindfulness-kursseja, mutta edellä mainittu oma mielenrauhoittamiskonstini on juuri sitä tietoisen läsnäolon harjoittamista, josta Mindfulnessissa käsittääkseni on kyse. Mindfulness on nyt in ja kaiketi siitä on apua, koska se on niin suosittua?

Suorituspaineita

Toisella tapaamiskerralla jatkoimme pohdiskelua ahdistusta lievittävistä asioista, joita minun kannattaisi ehkä kokeilla. Liikunnan kohdalla tunsin piston sydämessäni. En ole koskaan ollut mikään innokas liikuntaharrastaja. Tiedän varsin hyvin, että liikunnan säännöllinen harrastaminen lievittää tutkitusti ahdistusta ja masennusta. Tuo säännöllisyys vaan tuntuu minusta lähinnä vapaudenriistolta ja johtaa kohdallani helposti suorittamiseen, joka johtaa puolestaan ahdistukseen… Inhoan kuntosaliohjelmia ja ohjattuja ryhmäliikuntatunteja. Mieluummin liikun omaehtoisesti verkkaiseen tahtiin kävellen, pyöräillen tai uiden.

Liikunnan hyödyt terveydelle ovat aika kiistattomat. Vanhetessa paine liikunnan lisäämiseen kasvaa. Miten pystyisin säilyttämään liikkumisessa rentouden ja pakottomuuden ja silti harrastaa sitä riittävästi? Onko se edes mahdollista?

Terapeuttini antoi myös listan vinkkejä tietoisen läsnäolon harjoittamiseen. Se lista on ollut laukussani siitä lähtien. En ole vilkaissut sitä kertaakaan. Olen kuitenkin hyvin tietoinen siitä listasta. Se huutelee laukun pohjalta aika ajoin: kyllä sinun täytyy nyt ottaa minut esiin ja alkaa kokeilla tarjoamiani vinkkejä! No ei täydy, koska pelkään, että alan suorittaa sitä saamarin listaa! Vaikutus on silloin täysin päinvastainen kuin olisi tarkoitus eli rauhoittumisen sijaan ahdistun.

Olen tehnyt tietoisesti töitä sen eteen, että vain nauttisin asioiden tekemisestä, ilman suorituspaineita.

Olen tehnyt tietoisesti töitä sen eteen, että vain nauttisin asioiden tekemisestä, ilman suorituspaineita. Suorittaminen tuntuu kuitenkin edelleen olevan minulle jonkinlainen selviytymiskeino. En ole todellakaan ollut aina suorittaja ja olen alkanut pohtia, onko suorittaminen minun itseni luoma ”rangaistus” menneisyyteni laiskuudesta ja saamattomuudesta, joista itseäni syytän?

Mitä jos suoritan tätä terapiaakin?

Mielen voimaa ja voimattomuutta

On se jännää, miten itselleen pystyy aina vain luomaan erilaisia pelkoja, esteitä ja kummallisia käytösmalleja. Ikään kuin niitä ei olisi jo riittävästi perintönä lapsuudesta tai traumaattisista kokemuksista? Ehei, sitä pitää kehitellä vielä itse lisää kaikenlaista hankalaa. Siinä oma mieli on taitava: ajatusten voimalla saa luotua vaikka minkälaisia mielensolmuja.

Yhtä lailla mielensä avulla pystyy varmasti luomaan myös tasapainoa ja hyvää oloa. Miksi sitten en pyri siihen kaikin mahdollisin tavoin? Miksi en kokeilisi, vaikka vain yhtä asiaa siitä vinkkilistasta ja katsoisi, mitä tapahtuu?

Ehkä jonain päivänä teen niin.

-Sari

Sari Kumpula

Sari Kumpula

Olen Sari, 46 v. ja asun Helsingissä. Teen töitä freelance-tuottajana ja sisällöntekijänä. Asun yksin, mutta perheeseeni kuuluu myös elämänkumppani, hänen kaksi poikaansa ja koira. Taustallani on pitkäaikainen, toistuva masennus ja aikuisiällä puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Niin kauan kuin muistan, olen pohtinut kysymystä: Kuka minä olen? Läheisimmät ihmiset kuvailevat minua sanoilla miellyttävä, ajatteleva, analyyttinen, rohkea oman tien kulkija.
Sari Kumpula

http://mindfulness-sivut.fi/mita-on-mindfulness/

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mindfulness-harjoituksia-ilmaiseksi-verkossa-mielenterveysseuralta