Terapian tavoitteena on muutos. Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilölähtöisesti terapiassa. Terapia on vuorovaikutteista ja aktiivista. Erityisosaamiseni on masennuksen, ahdistuksen, traumojen kohtaamisen sekä dissosiaation prosessointi ratkaisukeskeisesti terapian monimuotoisin menetelmin.
Psykoterapeutisk orientering
Ratkaisukeskeinen
Muu
Kela-behörighet
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Hurdan är jag som terapeut
Asiakas on terapian keskiössä ja terapiaprosessi on aina yksilöllinen. Menneisyyden merkityksellisiä ja ikäviä tapahtumia prosessoidaan juuri niin paljon kuin on tarpeellista. Pyrin siihen, että yhdistetään asiakkaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus keskenään voimavaraistavaksi ja eteenpäin suuntaavaksi kokonaisuudeksi. Asiakkaan omat arvot ovat mielestäni tärkeitä. Minun mottoni on terapiatyössä: asiakkaan elämä on aina mittaamattoman arvokas!
Vad gör man i mina sessioner
Haluan kuulla asiakasta terapiassa. Terapiani on aktiivista vuorovaikutusta - kuuntelen asiakasta ja hyväksyn asiakkaan sellaisena , kuin on. Olen myös itse aktiivinen. Käytän eri terapian työmenetelmiä aktiivisesti. Jonkin verran käytän myös reflektiomateriaalia. Minusta kotitehtävät ovat oikein toimivia terapiassa, mutta niiden käytössä toimitaan sen mukaan, kun ne näyttävät palvelevan asiakkaan terapiaprosessia. Olen tehnyt laskelmieni mukaan yli 12000 tuntia terapiaa ja mielestäni monipuoliset työmenetelmät ja työkalut tuovat terapiassani eri kuntouttavia polkuja esiin. Haluan aina luoda jokaiselle toivon näköaloja ja tämä syntyy aktiivisissa ja syvällisissä terapiatapaamisissa. Pyrin luomaan tähän aina jokaiselle armollisen, turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin.
Jag erbjuder hjälp för
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönPsykoottisiin häiriöihinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Specialiseringsgrupper
Adoptio & sijoitusKaksisuuntainen mielialahäiriöKehitysvammaisetLastensuojelun asiakkaatMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatNeuropsykiatriset potilaatPakko-oireinen häiriöPersoonallisuushäiriötPsykoottiset häiriötSyömishäiriöiset potilaatVakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuus
Min professionella bakgrund och kunnande
Olen koulutukseltani kasvatustieteiden tohtori, opinto-ohjaaja, työnohjaaja ja minulla on kolme eri psykoterapeutin tutkintoa: erityistaso, ylempi erityistaso, sekä kouluttajakoulutus. Tämän lisäksi olen Kristillisen Terapiainstituutin RKT -koulutusten kurssinjohtaja.
Mina patientgrupper
Työkokemukseni on varsin laaja ja erityisesti masennus, ahdistus, traumat ja dissosiaatio, sekä näiden linkittyminen erilaisiin elämän eri alueisiin ja tilanteisiin voivat olla hyvin monimuotoisia, joten olen varsin laaja-alainen terapeutti hyvin monille erilaisille asiakkaille.
Extra info
Otan vastaan Riihimäellä ja Helsingissä. Teen myös varsin paljon etäterapiaa ja asiakkaat voivat olla tällöin mistäpäin Suomea tahansa.
Pris för inledande besök
90,00
Pris för regelbunden session
90,00
Mer info om prissättning
Palveluhinnasto 22.6.2026 alkaen Psykoterapia 45 min 90,00 € Psykoterapian tutustumiskäynti 45 min 90,00 € Lausunto 90,00 € Pariterapia 45 min 100,00 € Pariterapia 60 min 130,00 € Työnohjaus 60 min 150,00 €
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.