Olen parisuhteiden, seksuaalisuuden ja kriisien psykoterapia-ammattilainen. Tunnekeskeistä pariterapiaa teen tällä hetkellä eniten.
Joskus yksikin tapaaminen voi auttaa. Pidemmillä prosesseilla saadaan pysyvämpiä tuloksia.
Psykoterapeutisk orientering
Pariterapia
Pariterapia
Ytterligare utbilgningar
Seksuaaliterapeuttinen osaaminen
Kehopsykoterapeuttinen koulutus
Kiintymyssuhteen tukeminen
Hurdan är jag som terapeut
Olen aktiivisesti keskusteleva, mutta kuunteleva ja rauhallinen psykoterapeutti. Kokemukseni monenlaisten elämäntilanteiden kohtaamisesta on opettanut minulle, että tehtäväni on toimia säiliönä ihmisten kärsimyksille ja palauttaa näitä säilöttyjä asioita keskusteluun. Hätäilemällä ei pysyviä muutoksia tapahdu.
En ole kenenkään toisen elämän asiantuntija, ja yleensä asiakkaani kiittelevät minua siitä, että heidän omat ajatuksensa ovat saaneet tilaa ja uusia ulottuvuuksia sekä näkökulmia keskustelujen aikana. Toisinaan annan kotitehtäviä ja kerron faktoja tutkimustuloksista, mutta yleensä kääntelen asioita monelta suunnalta asiakkaitteni kanssa. Asiakkaat itse päättävät, minkä näkökulman he valitsevat ja mitä elämällään tekevät.
Vastaanotollani ei tarvitse pelätä tai hävetä puhua seksuaalisuuteen ja aggression tunteeseen liittyvistä asioista, jos näiden asioiden käsittely on tarpeellista.
Pariterapiasta olen suuresti innostunut, koen sen tuottavan ihmisille suurta hyötyä.
Vad gör man i mina sessioner
Istunnoilla keskustellaan asioista, mitkä asiakkaan tai asiakkaiden mielestä ovat tärkeitä. Toisinaan annan omia ajatuksiani ja tuntojani asiakkaan tilanteesta hänen pureskeltavakseen. Ajatus- ja tunnekarttoja piirrellään, ja lapsena opittuja vuorovaikutus- ja kiintymyssuhdemalleja pohditaan. Joskus on hyvä tehdä rentoutusharjoituksia ja etsiä mielikuvista turvapaikkaa, mihin voi tiukan paikan tullen paeta turvaan rauhoittumaan. Pariterapiassa kuunnellaan molempia tasapuolisesti. Välillä keskustelen vain toisen kanssa ja toinen kuuntelee, hetken päästä vaihdetaan toisinpäin. Autan paria keskustelemaan heille tärkeistä asioista. Tunneyhteyttä parannetaan syvempiin tunteisiin tutustumalla ja niiden jakamisella, jolloin parin kokema turvallisuus parisuhteessa lisääntyy. Pariterapian tavoite voi olla parempi parisuhde tai sen seksuaalisuus. Joskus mietitään jonkin trauman merkitystä parisuhteelle. Tavoitteena voi olla myös mahdollisimman hyvä ero sekä aikuisille että lapsille.
Jag erbjuder hjälp för
Pahaan oloonHuonoon itsetuntoonVanhemmuuden haasteisiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenIhmissuhdeongelmiinMasennukseen/ahdistukseenFyysisen sairauden käsittelemiseenHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenItsetuhoisiin ajatuksiinVaikeaan elämäntilanteeseenRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisiin ongelmiinVihanpurkauksien hallitsemiseen
Min professionella bakgrund och kunnande
Aloitin sairaanhoitajaopinnot 1988 ja siitä lähtien toimin psykiatrisilla osastoilla sijaisena. 1993 aloitin psykiatrisessa kuntoutuskodissa sairaanhoitajana. Vuosina 1996-2000 toimin kriisityöntekijänä SMSn SOS-autossa. Kohtasin ihmisiä, jotka olivat kriisissä esim. läheisen äkillisen kuoleman johdosta tai onnettomuuden, mielenterveysongelmien, itsemurhauhan, parisuhdeongelmien ja lähisuhdeväkivallan takia. Vuosina 2001-2006 toimin psykoterapeuttina SMSn Psykoterapiataitojen instituutissa tavaten yksilöitä, pareja ja perheitä monenlaisissa elämänkriiseissä. Vuonna 2006 siirryin Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalle, jossa toimin pääasiassa poikien ja miesten elämänhallinnallisten asioiden parissa niin psykoterapeuttina, seksuaaliterapeuttina kuin vaikuttamistyötä tehden. Viimeiset neljä vuotta toimin yksikön päällikkönä. Vuoden 2017 alusta olen toiminut ammatinharjoittajana Väestöliiton Terapiapalveluissa. Vuoden 2023 alusta siirryin Tikkurilaan, vastaanottoni on Kultarikontiellä.
Mina patientgrupper
Tutkimusten mukaan asiakkaan ja terapeutin välinen suhde on suurin tekijä onnistuneessa terapiassa. Yhteistyö syntyy tapaamisissa, yhteistyössä asiakkaan kanssa. Seksuaalisuuteen ja aggression hallintaan sekä parisuhteeseen liittyvien haasteiden auttamisessa olen parhaimmillani. Itsetunto, erouhka, sivusuhteet, parisuhteen eri vaiheiden kriisit sekä sairastumisen vaikutus parisuhteeseen kiinnostavat minua. Olen valmistunut tunnekeskeisen pariterapian syventävästä koulutuksesta 3/-23 ja parien tunneyhteyden löytäminen ja vahvistaminen on suuri mielenkiintoni kohde.