Vastaanotto on Paraisilla, bussipysäkki vieressä ja tila esteetön. Tarjoan kuntoutuspsykoterapiaa, ostopalvelupsykoterapiaa, konsultaatiota, työnohjausta sekä vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta lapsille, nuorille, aikuisille. Lisäksi tarjoan tunnekeskeistä pariterapiaa pareille omakustanteisesti.
Olen pohjakoulutukseltani psykologi ja lasten- ja nuorisopsykoterapeutti, joten olen tottunut etsimään aktiivisesti yhdessä, mikä juuri kulloisessakin tilanteessa asiakkaalle toimii ja on mahdollista jotta rakentavaan suuntaan päästäisiin. Jos olet asiakkaani, olen jämäkästi sinun puolellasi siinä missä olet erityisen suojelun tai rajojen tarpeessa. Etsin tilaisuuksia avauksiin, jotka mahdollistavat vapautusta itseä tuhoisalla tavalla rajoittavasta tai rohkeutta katsoa myös myönteisiä puolia itsestä ja luottaa omiin kykyihin. Luon tilaa kokemuksellisesti saada olla läsnä itselleen tärkeiden aiheiden äärellä, itseä hylkäämättä, eli rakennan hyväksynnän ilmapiiriä itseä satuttavien aiheiden kohdalla, jotta niiden kanssa voisi elää ja niitä voisi ajatella ilman pelkoja. Mikään näistä ei kuitenkaan voi toteuttaa ilman suhdetta, jossa on jatkuvuutta, ennustettavuutta ja luottamusta. Tämä on psykoterapian kehys ja se rakennetaan yhdessä sitoutumalla psykoterapian raameihin.
Vad gör man i mina sessioner
Tuot istuntoon omia tärkeitä asioitasi omalla tavallasi tässä ja nyt, minä yritän auttaa Sinua pääsemään käyntiin ilmaisemisessa, tärkeiden asioiden tunnistamisessa pyytämällä Sinua havainnoimaan itseäsi ja mikäli arvioin että sinulla voisi olla siitä hyötyä, tarjoan omat havaintoni Sinulle maisteltavaksi, onko siinä jotakin mikä resonoi omaan kokemukseesi? Käytännössä psykoterapian selkärankana on psyykkisen kehityksen tutkiminen, onko elämäntapahtumien johdosta jokin osa-alue jäänyt kehkeytymättä täyteen mittaansa? Näiden osa-alueiden hellä huomioiminen psykoterapiassa vauhdittaa sitä ennalleen asettavaa prosessia joka tukee psyykkistä rakennetta vahvemmaksi ja toimivammaksi.
Jag erbjuder hjälp för
Masennukseen/ahdistukseenIhmissuhdeongelmiinPäihdeongelmaan/riippuvuuteenTyöuupumukseenVanhemmuuden haasteisiinHuonoon itsetuntoonPahaan oloonElämäntapamuutokseenSyömiseen liittyviin vaikeuksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonPaniikkikohtauksiinPakko-oireisiinFobiaan/kammoonVihanpurkauksien hallitsemiseenSeksuaalisiin ongelmiinMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynVaikeaan elämäntilanteeseenItsetuhoisiin ajatuksiinKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönPersoonallisuushäiriöönHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenUnivaikeuksiinSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenFyysisen sairauden käsittelemiseen
Specialiseringsgrupper
Adoptio & sijoitusKaksisuuntainen mielialahäiriöKehitysvammaisetKipuun liittyvät vaikeudetLastensuojelun asiakkaatMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatPakko-oireinen häiriöPersoonallisuushäiriötRaskaus & synnytysSyömishäiriöiset potilaatVakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötSeksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuus
Min professionella bakgrund och kunnande
Olen työskennellyt psykologina vuodesta 2003 ja omaan kokemusta kaikista perustason lasten, nuoriso ja perheiden psykologipalveluyksiköistä sekä lastenpsykiatriasta erikoissairaanhoidossa. Lasten- ja nuorisopsykoterapiaa olen tehnyt psykologityön ohella vuodesta 2009 sekä aikuisten lyhytterapeuttisia interventioita vuodesta 2016. Vuodesta 2018 olen toiminut kokopäiväisesti psykoterapeuttina. Vanhemmuuteen siirtyminen ja siihen liittyvät haasteet ja lasten ja nuorten tunne-elämän kehitys ovat olleet työni ytimessä aina, nyttemmin hoidan mielelläni myös aikuisten mielenterveystyötä sekä parisuhteeseen liittyviä haasteita. Tunne-keskeinen työskentelyote antaa tällä hetkellä väriä ja lämpöä psykoterapeuttiseen työhön. Olen myös kouluttanut hoito- ja kasvatusalan henkilökuntaa opisto- ja ammattikorkeakoulutasolla sekä psykologeja yliopistossa. Työnohjausta olen tarjonnut jonkun verran ammattikasvattajille sekä psykologeille.
Mina patientgrupper
Ei ole mitään tiettyjä kriteerejä mitä psykoterapiaa etsivän olisi täytettävä, jotta olisi soveltuva. Tärkeintä on ymmärtää, että psykoterapia ei voi toimia (eikä käynnistyä) ellei tule säännöllisesti paikalle sovittuna aikana, eli osapuolten on puolin toisin asetuttava määräajaksi sitoutumaan "työliittoon", eli yhteistyösopimukseen. Tästä päätöksestä syntyvä asettuminen luo työrauhan ja perustan, mistä alkaa muotuotumaan juuri Sinun näköisesi psykoterapiaprosessi tässä elämänvaiheessa. Minä toimin "kätilönä" ja apuna, mutta se mitä syntyy, on syvästi Sinua, sellaista mihin sinulla on pääsy itse koska vaan myös toteutuneen psykoterapian jälkeen.
Extra info
Yritän auttaa Sinua pääsemään käyntiin psykoterapeuttiseen prosessiin, jossa vähitellen alat saamaan mielihyvää ja mielen rakentumista, siitä että tulet tärkeissä asioissasi nähdyksi, kuulluksi, hyväksytyksi ja että vaikeampienkin puoliesi kanssa pärjätään, löydetään tapa sietää niitä ja olla hylkäämättä sinua yhteydettömään tilaan, vaan yhä niidenkin kanssa olet nähty ja hyväksytty; saat tarvita toista, apua, tukea ja turvaa, tarvitsevuus sinussa ei ole väärää. Silloin alkaa usein paradoksaalisesti uusi prosessi; vahvistuminen. Häpeän sietokyky ja rohkeus kasvaa, alat löytämään oman äänesi enenevässä määrin ja elämässä alkaa olla tilaa uudelle.
Pris för inledande besök
87,00
Pris för regelbunden session
87,00
Mer info om prissättning
Pari-istunnot 140 e, hoidollinen arviointi/konsultaatiokäynti 87 e .
Summary in English | Sammanfattning på svenska
I offer couple therapy (EFT), child- and adolescent therapy and psychotherapy for adults. As a psychologist I also do brief interventions and consultations for all age groups, and supervision or teaching for professionals. My practice is in Parainen, with a busstop nearby and it is suitable for wheelchairs also. I am planning on opening another pracice in Piikkiö. My basic psychotherapy training was psychodynamic but since I have worked in the field of mental health for 25 years I do use a variety of technics and theoretical perspectives in all therapeutic and psychological work.
Jag erbjuder psykoterapi för barn, ungdomar samt vuxna. Som psykolog ger jag även service vid kortare stödbehov, bedömningar, konsultationer samt stödsamtal. Jag tar även gärna emot uppdrag gällande arbetshandledning, undervisning och föreläsningar.
Kelan matkakorvaus
Lue lisää mahdollisuudesta hakea matkakorvauksia Kelalta täältä.