Hemsidan / Hitta hjälp / Jenni Koski

Jenni Koski

Psykoterapeutti, Sosionomi, Perheterapia
Espoo, Leppävaara
Suomi
Patientgrupper
Aikuiset 18-67v Ikäihmiset yli 67v Nuoret 13-17v Perheet
Terapis längd
Yksittäinen konsultaatio Pitkäkestoinen Lyhytkestoinen
Terapeut erbjuder
Ilta-aikoja Viikonloppuaikoja
Olen koulutukseltani erityistason perheterapeutti (Kela-oikeus perheterapiaan). Teen sekä yksilö- että perheterapiaa ja vastaanotolleni voi tulla vaihdellen myös erilaisissa kokoonpanoissa yksin, parin, perheen tai läheisen kanssa.
Psykoterapeutisk orientering
  • Perheterapia
  • Muu
Kela-behörighet

Kelan kuntoutuspsykoterapia

Hurdan är jag som terapeut

Olen kuunteleva yhdessäpohtija, ja työotteeni on kohtaava, tunnekeskeinen, tutkiskeleva ja ratkaisuja etsivä sekä uusiin ajatus- ja toimintatapoihin kannustava. Olen rauhallinen, avarakatseinen, empaattinen ja voimavarakeskeinen. Ongelmien keskellä pyrin jäsentämään taustoja huolellisesti, mutta myös keskittymään tähän hetkeen ja tulevaan toivoa luoden ja asiakkaan vahvuuksia löytäen ja tukien. Osaan kohdata lapsia ja nuoria.

Huom! Kaikki yhteydenotot Minduun kautta ohjautuvat Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun.

Vad gör man i mina sessioner

Perhepsykoterapiassa tehdään työtä perheenjäsenten kanssa erilaisissa pulmatilanteissa ja tapaamisia voidaan järjestää vaihtelevastikin eri kokoonpanoilla perheen ja sen jäsenten tarpeiden mukaan. Vastaanotolleni voivat tulla joko kaikki tai osa perheenjäsenistä. Jollakin kerralla vanhempi tai nuori voi myös tulla yksin. Tavoitteena on, että jokainen perheenjäsen tulee kuulluksi turvallisessa ympäristössä. Perheterapia ei ole sidottu tiettyyn viitekehykseen tai psykoterapeuttiseen teoriaan, vaan siinä voidaan käyttää eri viitekehysten mukaisia työskentelytapoja asiakkaan tarpeen mukaan. Erityistason perheterapeutin pätevyys sisältää laajasti moniviitekehyksellisen osaamisen. Raskausajan terapeuttisessa työskentelyssä voidaan keskustella esimerkiksi yksinodottamisen tai parista perheeksi kasvamisen haasteista ja valmentautua tulevaan konkreettisin tehtävin ja asian äärelle hengähtämisen kautta.

Jag erbjuder hjälp för
Masennukseen/ahdistukseen Ihmissuhdeongelmiin Työuupumukseen Vanhemmuuden haasteisiin Huonoon itsetuntoon Pahaan oloon Menneisyyteni käsittelyyn Vaikeaan elämäntilanteeseen Henkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseen
Min professionella bakgrund och kunnande

Olen työskennellyt aiemmin myös mm. lastensuojelun sosiaalityöntekijänä, kuntouttavassa perhetyössä, erityisluokanopettajana, kuraattorina ammatillisessa koulutuksessa, sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammatillisena opettajana, koulutusalan esimiehenä ja uravalmennuksen hankepäällikkönä. Minulla on laaja kokemus- ja tietopohja palveluverkostoista, joissa perheet asioivat ja toimivat. Minulla on vuosien kokemus monikulttuurisesta työstä, joten otan vastaan myös monikulttuurisia perheitä ja osaan työskennellä tulkkiavusteisesti. Perheterapiakoulutuksessa tein harjoittelua mm. vauvaperhetyössä ja olen suuntautunut myös odotusajan vanhemmuuden tukemiseen.

Mina patientgrupper

Extra info

HUOM! Vastaanottoni siirtyy loppuvuodesta Espoon Leppävaaraan.

Pris för inledande besök

105,00

Pris för regelbunden session

105,00

Mer info om prissättning

Huom! Lopullinen hinta näkyy Terapiatalo Nosteen ajanvarauksessa.