Eeva Pitkänen

- Kognitiivinen
- Kognitiivis-analyyttinen
Kelan kuntoutuspsykoterapia
Olen kuunteleva, tutkiva, innostuva ja aktiivinen psykoterapeutti. Pyrin tarjoamaan potilailleni nopeasti oivalluksia oireista ja niiden taustoista, ja sitä kautta myös helpotusta ahdinkoon.
Terapeuttina koen olevani parhaimmillani ahdistuksen (mm. paniikkihäiriö, julkisten paikkojen ja sosiaalisten tilanteiden pelko sekä pakko-oireinen häiriö) ja esim. työuupumuksen parissa. Osaan näistä voi liittyä esim. ylivaativia piirteitä, joiden työstäminen on mieluisaa. Pidän erityisesti skeematerapian keinoista.
Olen työskennellyt videoneuvottelulaitteiden välityksellä vuodesta 2012 alkaen. Laitteisto yleensä/parhaimmillaan unohtuu ja potilaan kanssa pystyy saavuttamaan hyvän vastavuoroisen yhteyden, mikä on edellytys terapian toteuttamiseksi. Keskustelua saattavat keventää myös kaksi koiraani.
Panostan alkuhaastatteluun ja pohjakoulutukseni vuoksi samalla myös diagnostiikkaan, jotta saan ymmärrystä oireille.
Terapiatyössä käytän useita kognitiivisen terapian keinoja, joihin kuuluu mm. ongelman käsitteellistäminen eri tavoin. Etsimme yhdessä altistavia ja laukaisevia tekijöitä. Monesti ongelmien juurien etsiminen auttaa oivaltamaan oireilun syitä. Annan yleensä kotitehtäviä, ongelmasta riippuen esim. monitorointi-, ajattelu- tai altitustehtäviä. Erityisen mielelläni sovellan skeematerapeuttisia menetelmiä kognitiivisen peruskoulutukseni pohjalta.