Olen keskusteleva integratiivinen terapeutti. Erityisosaamista on usealta eri osa-alueelta.
Kelaterapia mahdollista vain perhe- ja pariterapiaan. Yksilöasiakkaat itsemaksavina tai muu maksusitoumus (vakuutus, kunnan maksusitoumus tms)
Tule tutustumiskäynnille, niin pohditaan yhdessä tilannettasi.
Kiintymyssuhteen tukeminen
Kehopsykoterapeuttinen koulutus
Seksuaaliterapeuttinen osaaminen
Millainen terapeutti olen
Pitkällä ja monipuolisella työurallani olen kohdannut pareja, perheita ja henkilöitä monenlaisissa elämäntilanteissa ja olen nähnyt, että haastavistakin elämäntilanteista löytyy keinoja selvitä eteenpäin eheämpänä kohti omaa sisäistä ja ulkoista hyvinvointia ja sitä onnellisuutta, jota jokainen meistä elämäänsä ansaitsee. Olen melkoisen lempeä ihminen, ja samalla ehkäpä Karjalaisesta taustasta johtuen suorapuheinen. Olen utelias ja opiskelen jatkuvasti uusia kiinnostavia aiheita, ja yritän pitää tietopankkini ajantaisaisena liittyen ihmisyyteen ja maailmanmenoon kokonaisvaltaisesti. Harrastuksiini kuuluvat tanssi, musiikki, päivittäiset jooga- ja meditaatioharjoitteet, ulkoilu monimuotoisesti, "löhöily" hyvän ohjelman ääressä ja oman henkisen kasvun harjoittaminen.
Mitä istunnoillani tehdään
Terapiatapaamisissa pääasiallinen työväline on dialogi; vuorovaikutuksessa käyty keskustelu, kuuntelen tarkasti ja pyrin kanssasi muutostyöskentelyyn. Käytän joskus istunnoissani myös luovia/kehollisia keinoja, mutta asiakkaan ehdoilla. Annan sinulle tarvittaessa välitehtäviä tai prosessia kannattelevaa lukemista tapaamisten väliin. Istunnossa voi tarvittaessa tehdä myös erilaisia rentoutusharjoitteita ja kehollisia harjoitteita.
Tarjoan apua
Psykoottisiin häiriöihinSyömiseen liittyviin vaikeuksiinPakko-oireisiinFyysisen sairauden käsittelemiseenViiltelyyn tai muuhun itsensä vahingoittamiseenSukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kysymyksiinUnivaikeuksiinHenkilökohtaiseen kasvuun ja kehitykseenPersoonallisuushäiriöönKaksisuuntaiseen mielialahäiriöönItsetuhoisiin ajatuksiinVaikeaan elämäntilanteeseenRikoksen uhriksi joutumisen, äkillisen menetyksen tai muun traumaattisen kokemuksen käsittelyynSeksuaalisen hyväksikäytön käsittelyynMenneisyyteni käsittelyynSeksuaalisiin ongelmiinVihanpurkauksien hallitsemiseenPaniikkikohtauksiinSosiaalisten tilanteiden pelkoonElämäntapamuutokseenPahaan oloonHuonoon itsetuntoonVanhemmuuden haasteisiinTyöuupumukseenPäihdeongelmaan/riippuvuuteenIhmissuhdeongelmiinMasennukseen/ahdistukseen
Erityiskohderyhmät
Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden monimuotoisuusVakavasti traumatisoituneet potilaat ja dissosiaatiohäiriötLastensuojelun asiakkaatKaksisuuntainen mielialahäiriöMonikulttuurisuus/maahanmuuttajatPakko-oireinen häiriöPersoonallisuushäiriötPsykoottiset häiriötRaskaus & synnytysSyömishäiriöiset potilaatNeuropsykiatriset potilaatKipuun liittyvät vaikeudet
Ammatillinen taustani ja osaamiseni
Opiskelin peruskoulun jälkeen mielenterveyshoitajaksi ja tein sijaisuuksia psykiatrisissa laitoksissa aikuisten kanssa. Lisäksi työskentelin päihdekuntoutuskeskuksissa. Vuonna 2001 valmistuin sosionomiksi, ja sen jälkeen olin työelämässä päihdekuntoutuslaitoksen perheosastolla ja huumevieroitusyksikössä. Olen tehnyt nuorten kriisityötä ja työskennellyt parien, perheiden ja aikuisten kanssa usean vuoden ajan.
Olen käynyt kolmevuotisen PBSP terapia koulutuksen, joka on vuorovaikutteinen ja kehollisia traumakokemuksia korjaava terapiamuoto ryhmämuotoisesti sekä yksilöterapiana.
Ohjaan myös kundaliinijoogaa ja yin joogaharjoitteita Kansalaisopistolla ja yksityisesti.
Minulla on Kelan pätevyys pari- ja perheterapiaan. Yksilöterapiaan voin ottaa itsemaksavia asiakkaita.
Opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja otan vastaanotolle tähän harjoitteluasiakkaita huokeampaan hintaan.
Asiakaskuntani
Asiakaskuntaani on vuosien varrella koskettaneet parisuhdekriisit, elämänhistorian traumat ja kriisit moninaisesti, riippuvuushaasteet sekä identiteetti ja muut kasvuun liittyvät haasteet nuorilla/nuorilla aikuisilla. Tapaan myös mielenterveyshäiriöistä kärsiviä asiakkaita.
Minulla on oma toimitila os: Seuralantie 25, Seinäjoki Lisäksi toimin Mehiläisen tilassa os: Keskuskatu 12 Komppi/Mehiläinen ja Vantaan Kielotien Mehiläisen yksikössä noin 1xkk:ssa.
Teen kotiinpäin tehtävää asiakastyötä alueena Isokyrö-Vaasa-Seinäjoki ja lähikunnat. Teen myös etäterapiaa sovitusti.
Tutustumiskäynnin hinta
60,00
Vakiokäynnin hinta
80,00
Lisätiedot hinnoittelusta
Yksilöpsykoterapia on 70 €/45 min tai 80 €/ 60 min ja pari- tai perheterapia maksaa 100 € /60 min tai 140 €/90 min. PBSP (Pesso Bpyden System Psychomotor) ryhmäterapian hinnat muotoutuvat ryhmän koon mukaan. PBSP terapian yksilöhinnat samat kuin psykoterapiassa. Opiskelen ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa. Teen terapiaa myös etäyhteydellä. Jos olet työtön tai opiskelija, ota asia rohkeasti esiin, niin keskustellaan siitä voisiko terapiatapaamisten hintaa alentaa.
Teen sovitusti kotikäyntejä; hinnat sovittavissa erikseen, lisäkustannuksena bensakulut
Summary in English | Sammanfattning på svenska
Hello you, I am a family and coupletherapist. I am working as a therapist with families, couples and I meeting also person her/himself. I have plenty of work experience, for example working with addictions, crisis and different kind of troubles in life. I am gently and curious person and also like to discuss and wondering what would help you to feel better. Please contact me if you like to know me and my way to work better. First meeting is always cheaper. I'm also a kundaliniyoga teatcher.