“Meneekö minulla oikeasti niin huonosti, että tarvitsen terapiaa?” Kysymys kolahtaa herkästi vatsan pohjaan. On kova paikka myöntää, että ei voi hyvin. Ajatus ammattilaisen puoleen kääntymisestä voi olla ristiriitainen ja luotaantyöntävä. “Kyllä tässä ehkä pärjätään.” “Ei tilanne ole vielä niin huono.” Lauseet kuvastavat suhdettamme apuun. Avun hakemisessa ei korostu toiveikas mahdollisuus paremmasta vaan häpeällinen tunnustus omasta pärjäämättömyydestä.”

Miltä kuulostaisikaan, jos suhtautuisimme muuhun ammattiapuun samalla varauksella kuin terapiaan? “Kuulitko, että naapurin poika oli joutunut aloittamaan jalkapallovalmennuksessa? Meidän perheen pallottelussa on onneksi pärjätty vielä omin voimin.” “En minä kampaajalle, vaan kyllä leikkaan tukan itse. Onhan kuitenkin muita, joilla on todellisia hiusongelmia.”

Sankarillista sinnittelyä vai urheaa puuttumista?

Julkisuuden tarinoissa terapiaan hakeudutaan usein silloin, kun tulee seinä vastaan. Draamankaaressa ensin sinnitellään kunnes tulee romahdus, ja sitten opitaan että apua voi pyytää ja sitä voi saada. Nämä henkilökohtaiset tarinat antavat arvokkaan sanoman vaikeukisen kanssa kamppaileville: et ole yksin ja apua voi saada. Samalla voimme kuitenkin tahattomasti tukea käsitystä avun hakemiseen liittyvästä häpeästä ja siitä, että ammattilaiselle mennään vasta, kun ei enää muuten selvitä.

Pohdin, olisiko yhteiskuntamme valmis myös uudenlaisille tarinoille: kertomuksille, joissa avun hakeminen on rohkeaa ja merkki määrätietoisuudesta haasteiden edessä. Voisiko omaan hyvinvointiin panostaminen olla ihailtavaa viisautta ja oman arvon tuntemista? Entä jos apu ei olisikaan jotain, mitä “tarvitaan” vaan jotain, mitä valitaan. Jotain, jota kohti voi ylpeänäkin päättää kääntyvänsä.

Psykoterapia on usein tehokkainta lievissä ongelmissa

Ajatus siitä, että psykoterapia kuuluisi niille, jotka ovat “todella kipeitä” on tutkimuksen valossa nurinkurinen.

Ajatus siitä, että psykoterapia kuuluisi niille, jotka ovat “todella kipeitä” on tutkimuksen valossa nurinkurinen. Suunta on pikemmin päinvastainen: psykoterapia puree tehokkaammin ja selvitään lyhyemmälläkin psykoterapialla, kun ihmisellä on voimavaroja ja ongelmat eivät ole liian vaikea-asteisia. Monissa mielenterveyden vaikeuksissa myös parempi toimintakyky ja vähempi syrjäytyneisyys yhdistyvät parempiin psykoterapian hoitotuloksiin.

Toimintakyky tarkoittaa käytännössä parempaa kykyä selviytyä työstä, opinnoista, arjesta ja ihmissuhteissa -juuri niitä asioita, joita ihmiset usein käyttävät todisteina siitä, että eivät tarvitse terapiaa. Ajattelumme ohjaa meitä pois avun ääreltä juuri silloin, kun olisimme parhaassa asemassa hyötymään siitä. Tämä ei tarkoita, etteikö psykoterapiasta voisi olla hyötyä myös vakavissa ongelmissa. Kuitenkin ajatus, että psykoterapia kuuluisi vain vakavien mielenterveyden häiriöiden hoitoon on tutkimustiedon vastainen.

Psykoterapiaan ohjaaminen lievissä vaikeuksissa on sijoitus tulevaan

Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta kärsivät asiakkaat jäävät terveysasemilla usein vaille reittiä tuettuun psykoterapiaan.

Myös yhteiskuntamme osaltaan tukee ajatusta, että psykoterapia on todella huonosti voiville. Psykoterapia on kallista, minkä vuoksi järjestelmä ja byrokraattiset prosessit kitsastelevat herkästi sen tarjoamisessa. “Pelkkä” työuupumus ei ole riittävä peruste juuri työkyvyn ylläpitoon tähtäävään Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta kärsivät asiakkaat jäävät terveysasemilla usein vaille reittiä tuettuun psykoterapiaan, vaikka juuri tuolloin virallinen käypähoitosuositus tähdentää psykoterapian tehokkuutta. On liikaa tilanteita, joissa asiakas jää käsitykseen, että olisi “liian terve” psykoterapiaan. Tarjolla on myös liian vähän matalan kynnyksen lyhytkestoista tai keskipitkää psykoterapiaa.

Terveys ja hyvinvointi kuvataan yleensä tärkeinä arvoina ja on hyvin tiedossa, että mielenterveysongelmien riittämätön hoito aiheuttaa myös valtavat kustannukset yhteiskunnalle. Kun pitkittyneiden ja mutkistuneiden ongelmien kansantaloudelliset kustannukset ovat huomattavat, onkin syytä pohtia, millaisen viestin haluamme rakentaa niille, jotka varhaisessa vaiheessa tarttuvat toimeen ja hakevat apua.

Viesteillämme vaikutamme ihmisten toimintaan

Haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa varhain apua hakevat tulisivat kohdelluiksi sekä oman elämän että kansantalouden sankareina. Terveyskeskuslääkärit kehuisivat, kuinka hienoa on, että hakee apua jo nyt ja antaisivat aidon mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaista hoitoa henkilö toivoo. Psykoterapiaan ohjattaisiin myös lievemmissä ongelmissa, niin kuin on tutkimustiedon valossa tarkoituksenmukaista. Apua hakenut voisi kehua ystävilleen, että kääntyi avun puoleen heti, kun huomasi, että asiat eivät ole kohdallaan ja todeta, että se oli loistava valinta.

Sekä terveydenhuoltojärjestelmä, media että jokainen meistä tavallisista ihmisistä voi osaltaan muokata sitä sanomaa, minkä yhdistämme avun hakemiseen ja psykoterapiassa käymiseen. On hienoa, että yhä useampi kokee jo olonsa riittävän varmaksi, että voi kertoa käyneensä terapiassa. Toivottavasti yhä useampi voisi vapautuneesti kertoa myös pohdinnoistaan hakeutua psykoterapiaan.

Ja entä sitten alun kysymys: Mistä tietää, meneekö niin heikosti, että tarvitsee psykoterapiaa? Jos vielä löydät itsesi pohtimasta tätä, kysyt väärää kysymystä. Oikea kysymys on: onko sinulla halua, voimavaroja ja riittävät elämän puitteet, että voit hyötyä terapian tarjoamista mahdollisuuksista.

Helena Service

Helena Service

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti at Minduu
Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän kuuluu Minduun tiimiin, pitää yksityisvastaanottoa ja ajoittain opettaa Helsingin yliopiston psykologian laitoksella. Työlle tuo vastapainoa perhe-elämä ja läheisten kanssa vietetty aika.
Helena Service

Lähteet:

Clarkin, J.F. & Levy, K.N. (2003). Influence of client variables on psychotherapy. In M. Lambert (Ed.), Handbook of Psychotherapy and Behavior Change (5th edn, pp. 194-226). New York: Wiley & Sons.

Gustavsson, A., Svensson, M., Jacobi, F., ym..(2011). Cost of disorders of the brain in Europe 2010. European Neuropsychopharmacology, 21, 718-779.

Masennus (online). Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2016 (viitattu 3.6.2016).  Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

Share This