Jo riittää riittämättömyys!

Jo riittää riittämättömyys!

Mielen asioista puhuminen on arkipäiväistynyt. Kun ministeri Lindström maaliskuussa jäi sairauslomalle eduskunnasta, siitä kerrottiin myös julkisuudessa. Korkean verenpaineen lisäksi uutisissa tulivat esille sairausloman syistä myös liian suuri työtaakka, ja ettei ministeri ollut ”saanut nukutuksi, eikä ehdi syödä mitään”. Ministeri itse kertoi julkisuudessa myöhemmin, että koki riittämättömyyden tunnetta työssään, kun ei ehtinyt perehtyä hoitamiinsa asioihin niin hyvin kuin olisi halunnut.

Ottamatta kantaa siihen, miten paljon kullakin työtä ja tekemistä riittää, niin tunne riittämättömyydestä on monelle tuttu. Pitäisi tehdä enemmän ja paremmin, asioihin ei ehdi paneutua tarpeeksi ja hoitamattomien asioiden pino kasvaa. Yksi tyypillinen kokemus on, että jokin asia pitäisi olla jo hoidettu, tai vähintäänkin sitä pitäisi juuri nyt olla tekemässä, vaikka tekeekin sillä hetkellä jotain muuta. Tästä kokemuksesta seuraa vaikeus keskittyä käsillä olevaan asiaan tai vaikkapa kyvyttömyys nauttia luonnon tarjoamasta kauneudesta kävelymatkalla. Lisäksi saattaa harmitella jälkikäteen sitä, mitä ei eilen saanut tehdyksi.

Nämä ikävät tuntemukset eivät auta meitä suoriutumaan yhtään paremmin vaikka luulemme, että se on niiden tarkoitus. Päinvastoin, usein mieliala laskee, olemme tyytymättömiä itseemme ja jopa lannistumme.

Tavoitteellisuus

Mikä sitten auttaisi riittämättömyyden tuntemuksiin? Tavoitteet. Tämä saattaa olla yllättävä vastaus. Odotit ehkä, että nyt tarjoillaan ratkaisuksi mietiskelyä, mindfulnessia tai joogaa. Totta on, että ne kyllä auttavat pysäyttämään häiritsevät negatiiviset ajatuskehät ja rentouttavat mieltä, mutta useimmat meistä eivät niitä kuitenkaan käytännössä harjoita. Tavoitteita sen sijaan voimme kaikki asettaa, helposti ja nopeasti, joka päivä.

Kokeilepa asettaa päivän tehtävissä vaikka kolme tavoitetta, kirjoita ne ylös ja merkitse ne tehdyiksi, niin koet varmasti onnistumisen iloa.

Tavoitteiden taika on siinä, että niiden saavuttaminen aiheuttaa mielihyvää ja tyytyväisyyttä itseen. Tämä on vastalääkettä riittämättömyyden tunteelle. Kokeilepa asettaa päivän tehtävissä vaikka kolme tavoitetta, kirjoita ne ylös ja merkitse ne tehdyiksi, niin koet varmasti onnistumisen iloa. Tätä kannattaa pysähtyä fiilistelemään muutamaksi hetkeksi ja onnitella itseään.

Itse asiassa pelkkä tavoitteiden määrittely on hyödyllistä. Jos sinun pitäisi esimerkiksi edistää projektia X, niin tavoitetta asettaessasi mietit konkreettisesti, mitä aiot juuri tänään tehdä  projektin eteen. Tee määrittely niin yksityiskohtaisesti kuin etukäteen on mahdollista, esimerkiksi ”laadin ehdotuksen tähän asiaan ja lähetän sen sähköpostilla näille henkilöille”. Tavoitteiden asettamisessa on hyvä pyrkiä realistisuuteen ja katsoa kalenterista, kuinka paljon aikaa niiden tekemiseen todellisuudessa on käytettävissä. Jos aikaa jää, voi aina tehdä myös enemmän, mutta pyri pitämään kiinni ainakin niistä tavoitteista, jotka päivälle suunnittelit.

Myötätuntoa itselle

Entä sitten, jos tavoitteet eivät toteudu? Sitä tapahtuu koko ajan, meille kaikille. Joskus saatamme tehdä eri asioita kun suunnittelimme, koska aina ei voi etukäteen ennustaa, mikä on se akuutein asia. Silloin voit ainakin kirjoittaa ylös ne asiat, jotka teit. Tavoitteissa epäonnistuminen on kuitenkin se olennainen kohta. Kun jokin ei onnistu, et kaipaa keneltäkään kritiikkiä, vaan lempeitä ja ystävällisiä sanoja. Myös itseään kohtaan on tärkeää olla myötätuntoinen. Mieti vaikka etukäteen, minkä ystävällisen, hyväksyvän ja lempeän lauseen sanot itsellesi, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Voit harjoitella tätä kuvittelemalla, mitä sanoisit ystävällesi, joka on jostain turhautunut tai harmissaan.

Olemalla tietoisesti myötätuntoinen itselleen tavoitteissa epäonnistumista ei enää tarvitse pelätä.

Myötätuntoa pidetään kiireisessä ja kilpailukeskeisessä nyky-yhteiskunnassa usein heikkoutena. Se on kuitenkin todella tehokas keino säädellä omia tunteita. Myötätunnon avulla voi parantaa kykyä  saada aikaan niitä asioita, joita haluaa edistää. Olemalla tietoisesti myötätuntoinen itselleen tavoitteissa epäonnistumista ei enää tarvitse pelätä. Itsemyötätuntoa on tutkittu ja sen on todettu myös lisäävän itseluottamusta ja parantavan sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä. Otetaan siis itsemyötätunto mahdollisimman monipuolisesti käyttöön.

Toivotan tavoitteellisempaa ja myötätuntoisempaa päivää sinulle!

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Lue myös

Välttelyn syvin olemus

Mikä neuvoksi, kun välttely ei lopulta olekaan tehokas keino ahdistuksen tai muun ikävän tunteen poistamiseksi?

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care can seem very difficult and hard to understand. The following is my guide to finding mental health care in Finland for adults.

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Käytkö psykoterapiassa salaa?

Psyykkiset ongelmat ovat pitkään olleet tabu, aihe josta ei puhuta. Osa ei halua kertoa edes lähimmille perheenjäsenilleen siitä, että käy psykoterapiassa. Oma avun tarve voi hävettää ja siksi on helpompi pitää koko asia itsellään. On myös ymmärrettävää, ettei läheisiä halua kuormittaa omilla ongelmilla. Läheiset ovat usein kuitenkin ongelmista tietoisia, ja huolissaan niiden kanssa kipuilevasta läheisestään. Saattaisi olla huojentava tieto, että psykoterapia on käynnistynyt, ja apua on saatavilla.

Puoliso, lapsuudenperhe ja ystävät

Puoliso on monelle se läheisin ihminen, elämänkumppani, jonka kanssa jaetaan arki, koti, rahat ja mahdollisesti lapsetkin. Missä käyn tiistai-iltaisin? Miksi säästän rahaa muista ostoksista? Miksen halua lähteä maailmanympärimatkalle? Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta, ja siitä kertominen voi helpottaa sekä henkisesti, että ihan konkreettisesti. Saatat kokea syyllisyyttä siitä, että käytät perheen rahoja omaan psykoterapiaan. Panostus terapiaan voi kuitenkin palautua takaisin moninkertaisena, lisääntyneen hyvinvoinnin muodossa.


 Psykoterapian salaaminen voi olla raskasta


Moni kokee ongelmiensa liittyvän lapsuuteen ja suhde lapsuudenperheeseen voi olla ristiriitainen. Vaikeista asioista keskustelu perheenjäsenten kanssa voi olla haastavaa tai mahdotontakin, ja vaivaavien asioiden käsittely psykoterapiassa taas helpottaa oloa merkittävästi. Psykoterapiasta kertominen omille vanhemmille voi olla vaikeaa, koska ymmärrystä ei aina ole tarjolla. Vanhemmat saattavat myös syyllistää itseään lapsensa ongelmista muutenkin, etkä halua lisätä tätä taakkaa kertomalla psykoterapiasta.

Ystävien ja muiden kohdalla voi mietityttää ymmärryksen puute. Pitääkö ystävä, työkaveri tai esimies hulluna, jos kertoo käyvänsä terapiassa? Muiden mielipiteet vaikuttavat meihin, eikä kukaan haluaisi altistaa itseään huonoille kokemuksille tai loukkaaville kommenteille. Tukea voit kuitenkin saada vain niiltä, joille asioista kerrot.

Sosiaalinen tuki

Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys. Moni psyykkisestä ongelmasta kärsivä on omaksunut yksinäisen pärjääjän roolin, eikä muille puhumisesta ehkä ole kovin positiivisia kokemuksia. Merkittävää psykoterapiassakin on kuitenkin lopulta se muutos, joka tapahtuu omassa arjessasi ja ihmissuhteissasi. Psykoterapiasta kertominen auttaa läheisiä ymmärtämään, millaista prosessia käyt terapian aikana läpi ja mahdollistaa tuen saamisen muilta. Aina terapiassa käyminen ei ole helppoa, ja läheiset voivat olla tukena silloin, kun vaikeita vaiheita tulee.


Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys.


Läheisten tuki on tärkeää myös psykoterapian päättyessä. Heille ei ole tarkoituskaan puhua samalla tavalla kuin psykoterapeutille, mutta yhden säännöllisen keskustelukontaktin päättyminen voi vaikuttaa niin, että tarve puhua muille kasvaa. On tärkeää opetella puhumaan itselle tärkeistä asioista muidenkin kuin terapeutin kanssa jo terapian aikana, koska vain sillä tavalla psykoterapia voi tulla tarpeettomaksi.

Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin?

Yksilöpsykoterapiassa käsittelet yksityisiä asioitasi, ja saat halutessasi pitää kaikki käsittelemäsi teemat omana tietonasi. Käsittelemäsi aiheet kuitenkin todennäköisesti liittyvät elämääsi ja ihmissuhteisiisi, ja niistä saattaa olla hyväkin puhua läheisten kanssa.

Terapia voi esimerkiksi kumppanissa herättää mustasukkaisuutta ja pelkoakin, että siellä puhutaan hänestä negatiivisia asioita. Mikäli tällaisia pelkoja ilmenisi, on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa. Käsittelet siellä asioitasi omasta näkökulmastasi, keskittyen nimenomaan omaan osuuteesi ja omiin vaikutusmahdollisuuksiisi. Joskus asioista puhuminen terapiassa voi rohkaista ottamaan samoja teemoja puheeksi läheisen kanssa, mikä voi olla hyvä asia, mutta ei välttämättä kannata esittää asioita samalla tavalla kuin psykoterapeutille. Ihmissuhteissa on hyvä huomioida toisen tunteita ja miettiä jo etukäteen, miltä toisesta tuntuu puhua aiheesta.


…on hyvä kertoa toiselle, ettei terapia ole mitään parisuhdeneuvontaa


Ongelmista puhuminen lapsille askarruttaa monia, koska vanhemmat yleensä kokevat syyllisyyttä siitä, että lapsille aiheutuu harmia niistä. Yleinen ohje on, että lapsille kannattaa kuitenkin kertoa jotakin, ikätaso huomioiden. Erityisen tärkeää on kertoa siitä, että käy hoidossa, koska lapset saattavat kantaa huolta vanhempansa ongelmista. Heille on huojentavaa tietää, että vanhempi saa apua, eikä huoleen ole tarvetta. Aiheesta on kirjoitettu myös opas, jota voi käyttää apuna.

Joskus lapsuuden asioiden käsittely voi nostaa pintaan tarvetta keskustella lapsuudenperheen jäsenten kanssa. Tässä kannattaa käyttää harkintaa ja muistaa, että muut perheenjäsenet eivät välttämättä ollenkaan koe tarvetta tai halua käydä läpi vanhoja asioita, jolloin keskustelu ei välttämättä ole kovin hyödyllistä. Joskus psykoterapiassa voidaan tällaisissa tilanteissa esimerkiksi käyttää kirjeen kirjoittamista apuna. Silloin kirjoitat läheiselle kirjeen, jota ei kuitenkaan lähetetä. Se voi selkiyttää omia ajatuksia ilmankin, että niitä edes käsittelee henkilön itsensä kanssa.


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan


Terapiaprosessille on hyvä jättää myös tilaa ja rauhaa, eikä asioita tarvitse käydä läpi kahteen kertaan, tai puida jälkikäteen terapiassa käsiteltyä ystävien kanssa. Ystävät voivat kuitenkin olla elämässäsi iso tuki, ja on hyvä harjoitella puhumaan heille ja pyytämään tukea tarvittaessa. Ystävien kanssa on hyvä pyrkiä vastavuoroisuuteen, jossa molemmilla on tilaa ja mahdollisuuksia jakaa asioita. Aina ei tarvitse myöskään puhua syvällisiä, ja joidenkin ystävien kanssa suhde voi olla ettei terapia-aiheen käsittely tunnu luontevalta.

Kuuntele itseäsi

Parempaa ohjetta ei voi tässäkään asiassa antaa. Jos terapiasta puhuminen epäilyttää, kysy itseltäsi, miksi näin on. Häpeätkö jotakin sellaista, mistä voisit olla ylpeäkin? Ajatteletko jonkun aiemman pettymyksen perusteella, etteivät muut ymmärrä tai hyväksy? Voisitko antaa muille mahdollisuuden olla tukenasi tässä tärkeässä vaiheessa elämässäsi?

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Lue myös Minduun asiantuntijakirjoitus

”Mistä tietää, onko todellakin terapian tarpeessa?”

Kolumni: Psykoterapian aika

Kolumni: Psykoterapian aika

Jokin aika sitten kohtasin terapiakontekstin ulkopuolisessa tilanteessa nuoren miehen, joka kertoi minulle ammattini kuultuaan, että hänkin oli kerran hakeutumassa psykoterapiaan. Mies kuvasi elämänkriisin myötä sairastuneensa masennukseen ja mainitsi jo pyrkineensä terapiaan, mutta sitä ei tuntunut olevan niin vain tarjolla. Hän kuitenkin totesi: ”Selvisin sitten kuitenkin ilmankin terapiaa”.

Jäin miettimään, mitä tämä merkitsi hänelle. Hän vaikutti ylpeältä omasta selviytymisestään. Epäilemättä hän oli oppinut itsestään monenlaista tämän kokemuksen kautta. Masennuksesta selviytyminen saattoi olla merkittävä pystyvyyden tunnetta lisäävä kokemus tämän nuoren miehen elämässä. Toisaalta monet asiakkaat eivät hakeudu hoitoon ensimmäisen kerran masentuessaan. Monella on psykoterapiaan tullessaan taustalla useampia kertoja, kun he tunnistavat olleensa avun tarpeessa. Hoitoon hakeutuminen on kuitenkin ollut vaikeaa ja psykoterapiaan pääsy on koettu lähes mahdottomaksi, jos ei ole niin sanotusti pää kainalossa.

Parantunutkin masennus voi jättää jälkensä

Olen asiakkaissani huomannut, että monille masennuksen läpikäyneille on jäänyt masennuksen pelko. Esimerkiksi surun kokeminen voi olla pelottavaa, koska se tuo mieleen masennuksen tuntemukset. Surun tunne voi saada pelkäämään, että masennus toistuu, ja me kaikki tiedämme miten paljon hankaluutta tunteiden välttelystä seuraa – ehkä jopa kaikki vaikeudet ovat jollain tavalla tunteiden välttelyn seurausta.


Kuitenkin huomaan aina pohtivani, miten saisimme oikeat ihmiset
hakeutumaan psykoterapiaan oikeaan aikaan.


Psykoterapiaan hakeutumista ja pääsyä halutaan helpottaa. Tämä on todella hieno asia, koska jo pelkkä hakeutumiseen liittyvä byrokratia kaikkine täytettävine kriteereineen hankaloittaa monien terapiaan pääsyä. Lisäksi siihen liittyy usein monenlaisia henkisiä kynnyksiä, jotka asiakkaan täytyy ylittää, jotta ylipäätään hakeutuu hoidon piiriin vaikeuksiensa kanssa. Kuitenkin huomaan aina pohtivani, miten saisimme oikeat ihmiset hakeutumaan psykoterapiaan oikeaan aikaan. Mikä sitten olisi se oikea aika?

Otollisin aika terapialle

Psykoterapiavalmiudesta on esitetty monikohtaisia vaihemalleja. Yksinkertaistaen kyse on kuitenkin siitä, että apua pitäisi olla tarjolla silloin, kun ihminen on valmis sitä vastaanottamaan. Valmius yleensä kasvaa silloin, kun kriisi ja ongelmat ovat ajankohtaisia. Ideaalitilanteessa oikea kohta psykoterapiaan hakeutumiselle varmaankin löytyisi juuri pahimman kriisin jälkeen, ja ennen kuin tilanne helpottuu liikaa, niin että motivaatio työstää ongelmia on vielä olemassa. Myöhemmin motivaatio voi kyllä löytyä uudelleen, kun ongelmat toistuvat, mutta tilanteilla on tapana monimutkaistua ajan myötä.


Ehkä psykoterapiaan voi hakeutua liian aikaisinkin, mutta enemmän haasteita on edessä, jos hakeutuminen tapahtuu liian myöhään.


Mikäli ongelmat kroonistuvat, voi psykoterapiavalmius paradoksaalisesti heikentyä. Silloin saatetaan tarvita ensin jonkinlaista hoitoa, ennen kuin valmius psykoterapiaan on kohdallaan. Tällöin on yleensä edessä pitkä, vuosien psykoterapiajakso, eikä lyhytterapiaa kannata edes harkita. Asiakkaat itse surevat ”menetettyjä aikoja”, jolloin eivät ole olleet kovin toimintakykyisiä, mutta ovat jotenkin ”pärjäilleet” tai ”sinnitelleet”.  Ehkä psykoterapiaan voi hakeutua liian aikaisinkin, mutta enemmän haasteita on edessä, jos hakeutuminen tapahtuu liian myöhään.

Jäin miettimään sitä tapaamaani nuorta miestä, joka päätti selvitä ongelmistaan ilman ammattiapua. Olisiko juuri hänet pitänyt ohjata psykoterapiaan? Olisiko juuri hän hyötynyt psykoterapiasta merkittävästi ja löytänyt loppuelämäkseen taidot kohdata tunteita, joiden avulla tulevat elämänkriisit sujuisivat ilman syvempiä kuoppia. Emme tosin tiedä, löytyivätkö ne keinot itsenäisesti, sitä tarina ei kerro. Jostain syystä hän kuitenkin halusi tietää, missä pidän vastaanottoani. Ehkä vain varmuuden vuoksi.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykoterapian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tällä hetkellä opintovapaalla työstään psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja opiskelee mm. psykoterapiakouluttajaksi, henkiseksi valmentajaksi ja lisäksi työstää väitöskirjaa. Kouluttaminen, valmennus ja yksityisvastaanotto terapia- ja valmennusasiakkaille kuuluvat tämänhetkisiin työkuvioihin.

Kirjoittaja on tällä hetkellä innostunut positiivisesta psykologiasta, valmennuksellisten elementtien tuomisesta eri konteksteihin, kehon ja mielen teemojen yhdistämisestä sekä kirjoittamisesta. Harrastuksiin kuuluvat jooga ja muu liikunta, sekä erilaiset kulttuuriharrastukset.

Katso myös Mielessä -blogi: http://www.satupihlaja.com/blogi/

Satu Pihlaja

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, satupihlaja.com

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.