Psykologinen tutkimus voi olla tuloksellinen terapeuttinen työkalu

Psykologinen tutkimus voi olla tuloksellinen terapeuttinen työkalu

”Psykoterapeutti ja psykologista tutkimusta tekevä psykologi eivät voi olla sama henkilö.” Näin minulle opetettiin Pariisin yliopistossa 90-luvulla, opiskellessani psykologian maisteriksi. Kerrottiin, että siitä voisi olla jopa psykoterapiasuhteelle tai asiakkaalle haittaa. Toisena ongelmana mainittiin, ettei asiakkaan psykoterapeutti voi suhtautua asiakkaaseen neutraalisti testitilanteessa ja näin ollen saada riittävän luotettavia tuloksia. ”Kaksoisroolissa” olemista tulisi välttää. Näin moni mielenterveysalan ammattilainen ajattelee edelleen, sekä Ranskassa että Suomessa, vaikka tätä perinteistä näkemystä on viime vuosien aikana myös vahvasti kyseenalaistettu.

Perusopintojen aikana psykologiset testimenetelmät herättivät suurta kiinnostusta. Erityisesti Hermann Rorschachin mustetahratesti ja sen taustalla oleva poikkeuksellisen laaja tieteellinen tutkimuskirjallisuus teki minuun vaikutuksen. Se, että koodaamalla miten ihminen havaitsee ärsykkeitä (tässä tapauksessa mustetahroja), ajattelee ja toimii tarkasti standardoidussa tilanteessa, voidaan sanoa jotain ihmisen tavanomaisista tavoista havaita, ajatella ja toimia, tuntui heti järkeenkäyvältä. Siinä vertaillaan yksilön toimintaa viitearvoihin ja esimerkiksi psykiatristen potilasryhmien tyypilliseen suoritukseen. Lisäksi aloin hahmottaa, että kun Rorschachin lisäksi käytetään muita testejä, esimerkiksi kyselylomakepohjaisia persoonallisuuden arviointimenetelmiä ja/tai neuropsykologisia testejä, syntyy hyvin laaja-alainen ja monipuolinen käsitys asiakkaan psykologiasta, persoonallisuuden dynamiikasta, vahvuuksista ja heikkouksista.

Havainnoinnin, ajattelu- ja toimintamallien tuominen tietoisuuteen

Kuten Sigmund Freud ehdotti yli sata vuotta sitten, me emme ole aina tietoisia siitä, miksi havainnoimme, ajattelemme tai toimimme tietyllä tavalla. Elämä vie mukanaan. Me jäämme sitä ihmettelemään. Miksi en vaihtanut työpaikkaa aikaisemmin, vaikka tiesin sen olevan minulle epäsopiva? Miksi valitsin juuri tämän kumppanin, vaikka meillä on ollut ongelmia alusta lähtien? Miksi olen välillä alakuloinen, vaikka minulla näyttää olevan kaikki hyvin? Kun asioita aletaan pohtia ja reflektoida, kysymyksiä löytyy paljon.

Jos lähdetään Freudin tavoin oletuksesta, että ihmisen mielen sisäiset prosessit, sisällöt ja käyttäytyminen ovat satunnaisen sijaan luonteeltaan tarkoituksellisia ja tavoitteellisia, niin voidaan olettaa, että näihin kysymyksiin on olemassa vastauksia. Se, mitä ei ole tietoisuuden piirissä, voidaan tuoda tietoisuuteen.

Ymmärryksen ja tietoisuuden lisääminen ei ole ainoastaan psykoanalyyttisten psykoterapioiden tavoite, vaan kaikkien psykoterapiamuotojen ja myös psykologisten tutkimusten tavoite. Kun asiakasta mielenterveystyössä tutkitaan (esim. diagnostisen selvittelyn, hoidon suunnittelun tai toimintakyvyn kartoittamisen puitteissa), tavoitteena on ymmärtää paremmin minkä luonteisesta ongelmasta voisi olla kyse ja tehdä päätöksiä sen mukaan. Tieteellisesti tutkitut psykologiset testimenetelmät voivat lisätä ymmärrystä huomattavissa määrin, sillä ne tarjoavat asiakkaan ja psykologin näkökulman lisäksi kolmannen näkökulman asiakkaan tilanteeseen. Vuoropuhelu ei ole enää vain psykologin ja asiakkaan välillä, vaan psykologin, asiakkaan ja testilöydösten välillä.

Koska psykoterapiassa ja psykologisessa tutkimuksessa tavoitellaan samoja asioita, miksi psykologista tutkimusta ei voisi hyödyntää osana psykoterapiaa?

Psykologiset testit toimivat empatian lisääjinä

Noin 30 vuotta sitten pieni ryhmä psykologeja Yhdysvalloissa alkoi ymmärtää, että psykologinen tutkimus voi olla muuta kuin asiantuntijan tiedonkeruun väline. Se voi olla myös tehokas hoidollinen interventio, joka auttaa asiakasta saamaan vastauksia omiin kysymyksiinsä ja tekemään huomattavia ja välittömiä positiivisia muutoksia elämässään. Samalla testit voivat auttaa psykologia ja/tai psykoterapeuttia saamaan totuudenmukaisemman käsityksen asiakkaan psykologisesta rakenteesta ja dynamiikasta, joka vuorostaan lisää empaattista ymmärrystä ja parantaa terapeuttisen suhteen laatua. Kun asiakas kokee, että hän on tullut syvällisellä tasolla kuulluksi ja ymmärretyksi, hän kokee lisääntynyttä luottamusta psykoterapeuttiin sekä turvallisuuden tunnetta. Hänen kiintymyssuhdejärjestelmä aivoissa rauhoittuu ja ahdistuksen taso lievittyy huomattavasti. Samanaikaisesti uteliaisuus omia mielensisäisiä prosesseja kohtaan sekä avoimuus uusille ajatuksille ja kokemuksille lisääntyy.

Kansainvälisesti menestynyt terapeuttinen interventio

Constance Fischer on ollut uranuurtajana psykologisten tutkimusten käytössä terapeuttisena interventiona. Hän alkoi jo 70-luvulla vierastaa etäistä psykologi-asiantuntijan roolia ja luopui ammatillisesta jargonista lausunnoissaan asiakkaille. Hän alkoi tehdä psykologisia tutkimuksia humanistisella otteella tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa siten, että asiakas oli niissä aktiivisessa roolissa. Steve Finn jatkoi tätä trendiä yksilöimällä tutkimuksen alussa asiakkaan omia tutkimuskysymyksiä, kehittämällä spesifisiä terapeuttisia interventioita tutkimusprosessin sisällä ja luomalla lisää struktuuria kehittämällään Therapeutic Assessment (TA) -nimisellä lähestymistavallaan. Steve Finnin TA:n käyttö tieteellisissä tutkimuksissa ja käytännön työssä on ollut 90-luvusta lähtien tasaisesti kasvussa maailmalla (tämä on näkynyt muun muassa Society for Personality Assessmentin tai International Society of the Rorschach and Projective Methodsin kongresseissa), sekä Suomessa vuodesta 2011, jolloin aloin sitä itse aktiivisesti opettaa. TA on ollut virallisesti osana Helsingin yliopiston testimenetelmäopetusta vuodesta 2014.

Miten terapeuttinen tutkimus voi auttaa?

Mielenterveysongelmien tai vaikeiden elämäntilanteiden yhteydessä meillä kaikilla on yleensä joku sisäinen kertomus tapahtumien kulusta, syy-seuraussuhteista, itsestämme ja maailman luonteesta. Tätä kertomusta kutsutaan narratiiviksi ja se tyypillisesti sisältää aukkoja, jotka herättävät kysymyksiä, esimerkiksi: ”Miksi minulle aina käy näin?”, ”Miksi kaikki aina syyttää minua?” tai vaikkapa ”Miten voisin päästä eroon kiusallisista aggressiivisista mielikuvistani?”. Psykoterapiassa tutkitaan asiakkaan narratiivia sekä siihen liittyviä tunteita, ajatuksia ja toimintamalleja puhumalla näistä psykoterapeutin kanssa. Yhteistyössä etsitään vastuksia kysymyksiin sekä uusia tapoja olla ja ajatella. Uudet näkökulmat auttavat luomaan uutta narratiivia, joka vuorostaan auttaa saavuttamaan kokonaisvaltaisemman ymmärryksen ongelman luonteesta, löytämään myötätuntoisempi versio tapahtumista ja uusia ratkaisuja. Terapeuttisessa tutkimuksessa lähdetään liikkeelle asiakkaan omista kysymyksistä ja etsitään niihin yhdessä vastauksia erilaisia tieteellisesti tutkittuja psykologisia testimenetelmiä hyödyntäen. Testituloksista ja eriluonteisissa tehtävissä tehdyistä yhteisistä oivalluksista keskustellaan yhdessä. Terapeuttinen tutkimus voi auttaa ymmärtämään paremmin ongelmien luonnetta, kartoittamaan omia vahvuuksia ja heikkouksia, määrittelemään hoidon fokusta sekä vastaamaan monenlaisiin psykologisiin, psykiatrisiin tai hoidon suunnitteluun liittyviin kysymyksiin.

Tieteellisestä kirjallisuudesta ei löydy edelleenkään näyttöä siitä, ettei psykologista tutkimusta voisi käyttää terapeuttisena interventiona muun muassa psykoterapian yhteydessä. Päinvastoin, meillä on nyt laaja-alaisesti näyttöä siitä, että terapeuttisella otteella tehty tutkimus voi olla tehokas terapeuttinen interventio ja jopa elämää mullistava kokemus.


Tuleva päivän koulutus aiheesta Helsingissä 13.10.2017: ”Johdanto terapeuttisiin tutkimuksiin”.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen


Viitteet:
Finn, S. E. (2007). In our client’s shoes: Theory and techniques of Therapeutic Assessment. Mahwah, New Jersey: Earlbaum.
Finn, S. E., Fischer, C. T., & Handler, L. (2012). Collaborative/Therapeutic Assessment. Hoboken, New Jersey: John Wiley and Sons.
Fischer, C. T. (1985/1994). Individualizing psychological assessment. Hove, East Sussex: Taylor and Francis.
Gorske, T. T., & Smith, S. R. (2009). Collaborative Therapeutic Neuropsychological Assessment. New York, NY: Springer.

Emiliano Muzio

Olen psykologian tohtori. Minulla on yli 20 vuoden kokemus kliinisestä mielenterveystyöstä ja neuropsykologisesta työstä. Työssäni käytän tarvittaessa näyttöön perustuvia psykologisia tutkimusmenetelmiä.

Psykologian tohtori, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti, Terapiatalo Sointu

Tutustu myös videoluentoon:

Psykologinen tutkimus terapeuttisena interventiona

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Seksuaalisuus – Vastavirtaa ja uniikkia nautintoa

Pari viikkoa sitten minua pyydettiin kirjoittamaan Minduulle blogia seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista. Vastasin myöntävästi kertoen, että minua houkuttaisi kirjoittaa jotakin sellaista, joka olisi ”vähän vastavirtaan kahlaavaa ja uniikille nautinnolle tilaa hakevaa”.

Mietin, että tekeekö iltalööperien uutisoinnit ja joskus viihdemaailman dosenttien kommentit seksuaalisuudesta liian simppeliä. Kavennetaanko sitä? Saadaanko se tuntumaan tuotteelta, joka on hyllystä ostettavissa tai että omaan seksuaalisuuden apsiin olisi ladattava uusi päivitys storesta ja sitten olisi hyvinvointia taas ilmassa?

 Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.

Mietin, että kenellä on oikeus kertoa, milloin jonkun ihmisen seksuaalisuus olisi päivitettävä? Kenellä olisi oikeus ehdottaa sitä ja miltä se tuntuisi? Miltä tuntuisi vaikkapa häälahjana tarjottava seksuaaliterapeutin palvelu? Mietin millaisia ajatuksia herää siitä, että seksuaalisesta hyvinvoinnista tehdään markkinatuote. Tuotteiden myynnissä oleellista on tarpeiden synnyttämisen kulttuuri. Tuotteille on myös ominaista niiden monistettavuus, usein sarjatuotanto. Onko seksuaalinen hyvinvointi monistettavissa, sarjatuotantoon taipuvaa? Mietin eettisyyttä ja sitä ihmiskuvaa, mikä sen takana seisoo.

Kysyin aiemmin, kavennetaanko sitä? Tarkoitan tällä sitä, että kun puhumme seksuaalisuudesta, puhummeko niin, että ihmisen inhimilliset kokemukset, haasteet ja oma ainutlaatuisuus tulevat kuulluksi ja mahtuvat mukaan arvostettuina? Puhummeko niin, että seksuaalisuudessa ihmiset tulevat nähdyksi moniulotteisina, joskus hyvin monimutkaisinakin yksilöinä, joiden hyvinvointiin vaikuttavat niin monet erilaiset kokemukset, uskomukset, tavat, kehot ja kehonkuvat, temperamentit, turvallisuuden tunteet ja niiden omanlaiset vaateet. Puhummeko seksuaalisuudesta niin, että meille syntyy lupa olla ja elää, rakentua ja jäädä kuitenkin lopulta keskeneräisiksi.

Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle?

Minkä mahdollistajana elämässä seksuaalisuus nähdään ja toisaalta millaisena näemme hyvinvoinnin? Helsingin yliopiston myötätuntoa tutkivassa Co-Passion hankkeessakin työskentelevä Frank Martela on liittänyt hyvän elämän käsitteeseen ainakin läheisyyden kokemisen, hyvän tekemisen mahdollisuuden, kyvykkyyden tunteen ja vapaaehtoisuuden. Ajattelen, että nämä ovat liitettävissä myös seksuaalisuuteen. Ja juuri tämä tekee seksuaalisuudesta ainutlaatuista, monikerroksista ja jotain ikuisesti ainakin osittain tavoittamattomissa pysyvää. Sellaista, josta puhuttaessa varmuuden sanojen sijaan käyttäisimme enemmän etsiviä sanoja. Joissa nöyryys ja kunnioitus toisia kohtaan olisi jatkuvasti läsnä.

Mietin, että ehkä meille tekisi hyvää pohtia seksuaalisuutta sellaisena, jossa oman itsensä mukana olo sellaisena kuin sen kokee juuri tänään olisi tärkeintä. Ei se, millaisena toivoisi sen voivan olla mukana, saati sitten millaisena joku muu sen toivoisi voivan olla mukana. Ehkä tärkeintä olisi, jos voisimme löytää vastauksia kysymyksiin, mitä on omanlaisuus, seksuaalisuus ja hyvinvointi kaiken eletyn jälkeen tänään ja juuri minulle? Ehkä sellainen vähän vastavirtaa kahlaava ja uniikille nautinnolle tilaa hakeva – ainutlaatuinen seksuaalisuus.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Aktuaali

Lue myös

Juha Kilpiän kolumni:
Seksuaalista hyvinvointia etsimässä

5 tutkittua asiaa oman mielen hyvinvoinnin tukemiseksi

5 tutkittua asiaa oman mielen hyvinvoinnin tukemiseksi

Mielenterveys on muutakin kuin vain diagnoosi. Siihen kuuluu kokonaisvaltainen mielen hyvinvointi, joka tarkoittaa tasapainoa suhteessa omaan sisäiseen ja ulkoiseen todellisuuteen. Siihen kuuluu sosiaalinen elämä, suhteet muihin ihmisiin sekä käsitys omasta itsestä. Se on myös tunteiden hallintaa ja kykyä kohdata arjen haasteita. Joskus mielenterveyden hoitamiseen tarvitaan ammattilaisen apua, mutta oman mielen hyvinvoinnin eteen voi tehdä paljon myös itse.

Näihin viiteen tutkitusti mielen hyvinvointia tukeviin asioihin kannattaa satsata:

1. Nukkuminen ja unenlaatu

Sitä, miksi nukumme, ei edelleenkään voida yksiselitteisesti osoittaa. Silti tiedetään, että nukkuminen on elintärkeää. Yleinen kokemus on, että hyvin nukutun yön jälkeen tuntee itsensä levänneeksi ja jaksaa paremmin kohdata päivän haasteet. Levänneenä mieliala on yksinkertaisesti parempi ja valoisampi. Useat tutkimukset osoittavat, että univaje ja erityisesti katkonainen uni vaikuttavat negatiivisesti mielialaan ja jopa edistävät esimerkiksi masennukseen sairastumista. Hyvää unen laatua kannattaa tavoitella ja siihen on olemassa monia hyväksi havaittuja keinoja, kuten säännöllinen nukkumaanmenoaika ja riittävä määrä unta.

2. Liikkuminen

Väsyneenä ei todellakaan jaksaisi liikkua. Stressi, ahdistus ja masennus työntävät kohti sängynpohjaa, joka vetää puoleensa enemmän kuin raikas ulkoilma tai uimahalli. Liikunta kuitenkin kiistatta hoitaa mieltä ja ylläpitää hyvää mielenterveyttä. Mielihyvähormoni dopamiinin tuotanto aktivoituu kehossa jo puolen tunnin liikkumisen jälkeen ja nostaa mielialaa. Hyvä uutinen on se, että itseään ei tarvitse rehkiä uuvuksiin vaan liikkumisen hyvää tekevät vaikutukset tuntuvat jo kohtuullisen rauhallisessa liikkeessä. Tunnin mittainen verkkainen kävelylenkki, pyöräily tai vaikkapa syvävenyttely 2-3 kertaa viikossa riittää.

Liikuntaa suositellaan nykyään masennuksen hoitoon. Tutkimusten mukaan liikunta hoitaa lievää masennusta jokseenkin yhtä tehokkaasti kuin lääkkeet.

3. Hyvät ihmissuhteet

Sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen kannattaa. Mielenterveyden kannalta erityisesti sellaisten, joista kokee saavansa voimaa ja tukea. Monesti mielenterveysongelmissa vetäytyy vaistomaisesti omiin oloihinsa ja jopa välttelee sosiaalisia kontakteja. Maailma pyörii oman mielen sisällä, jossa ajatukset ja tunteet ovat taipuvaisia olemaan varsin negatiivisia ja lohduttomia. Vuorovaikutustilanteessa, vaikkapa ystäviä tavatessa, huomio kiinnittyy helpommin ulospäin, pois omasta itsestä. Silloin saa ikäänkuin lomaa oman mielen sisällä olemisesta ja uudenlaista ravintoa sielulle. Läsnäolemisen kokemus vahvistuu ja mieli virkistyy.

4. Kiitollisuus

Kiitollisuutta on tutkittu yhtenä positiivisen psykologian tutkimusalueena. Näyttää siltä, että kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on yhteys. Kiitollisuusharjoitusten on havaittu useissa kokeellisissa tutkimuksissa vaikuttavan myönteisesti psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kokemukseen. Kiitollisuuden harjoittaminen tarkoittaa tietoista huomion siirtämistä negatiivisesta positiiviseen. Käytännössä se on elämässä olevien hyvien asioiden tunnistamista sekä kiitollisuuden ilmaisua itselleen ja muille sanoin ja teoin.

5. Tietoinen hyväksyvä läsnäolo

Mindfulness eli tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen on nykyään muodikasta. Eikä suotta, sillä aihetta on tutkittu runsaasti ja mindfulnessin harjoittamisella on todettu useita hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Mielen tasolla ne liittyvät erityisesti ajattelun joustavuuteen ja tunteiden säätelyyn, esimerkiksi kykyyn palautua nopeammin kielteisistä tunnetiloista.

Kiteytettynä mindfulness on tähän hetkeen keskittymistä tietoisesti hyväksyvällä ja sallivalla asenteella. Mindfulnessin harjoittamisessa kiinnitetään huomiota itsessä herääviin tuntemuksiin ja aistimuksiin antaen niiden tulla ja mennä yrittämättä kontrolloida niitä.

 


Lähteet:
Kiitollisuuden harjoittaminen itsehoitomenetelmänä, Lehtonen 2015
Mindatwork.fi/mindfulness-tutkimuksia
Liikunnan Käypä hoito -suositus, Duodecim
Unettomuus 2012 -tutkimus
Psychology Today

Lue myös

10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

Jotta elämämme olisi merkityksellistä

”Olen muuttanut pois kotoa ja alkanut elää oikein tosissani! Se on hurjan jännittävää! Käsitäthän, silloin kun minulla ei vielä ollut nimeä, juoksentelin vain ympäri ja nuuhkailin noin vain ylimalkaan, ja tapahtumat lentää räpyttelivät ympärilläni. Ne olivat milloin vaarallisia, milloin vaarattomia, mutta ikinä ei mikään ollut oikeata, ymmärrätkö?” Nuuskamuikkunen yritti sanoa jotain, mutta mönkijä jatkoi heti: ”Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain. Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle, Ti-ti-uulle. Ja Ti-ti-uu näkee asiat noin tai näin – ymmärräthän mitä tarkoitan?”

(Katkelma Kevätlaulu novellista, joka on Tove Janssonin teoksesta Näkymätön  lapsi ja muita kertomuksia)

 

Viime syksynä ohjasin vertaisoppimiseen perustuvaa koulutusta Kohtaaminen ja osallisuus – yhteisöhyvinvoinnin edistäminen sosiaalisen median avulla. Vaikka koulutuksessa käsiteltiin sosiaalista mediaa välineenä, oli kärki jatkuvasti yhteisöhyvinvoinnin edistämisessä. Aloitimme koulutuksen määrittelemällä meille työskentelyn pohjaksi yhdessä sanojen kohtaaminen, osallisuus ja yhteisöhyvinvointi merkitykset. Kävimme keskustelua siitä, mitä tarkoittaa näiden asioiden mahdollistuminen ja lopulta pohdimme sitä, mistä rakentuu elämän merkityksellisyys. Mikä tekee elämästä meille arvokkaan?

Koulutuksessa oli jatkuvasti läsnä sitä läpileikkaavana kysymys, millä tavoin hyvinvointimme on kytköksissä merkityksellisyyden tunteeseen, osallisuuteen ja yhteisöihin? Mielestäni tämä kysymys on oleellinen pohdittavaksi, kun olemme edistämässä joko omaa tai toisten hyvinvointia.

Tove Janssonin Kevätlaulu novellissa käsitellään yhtenä teemana näitä kysymyksiä. Mitä on omaksi itseksi kasvu, asioiden merkityksellisyys ja mitä se saa aikaiseksi, mitä on osallisuus omaan elämään ja hyvinvointi.

Olla totta, olla olemassa – kenelle

Nyt minä olen minä, ja kaikki mitä tapahtuu merkitsee jotain.”.

Rakennumme ja rakennamme oman minuutemme yhdessä toisten ihmisten kanssa. Tässä merkityksellistä on, kuinka paljon saamme osaksemme välittäviä kohtaamisia ja missä määrin niistä rakentuu suojaa toisenlaisia kohtaamisia vastaan. Jotta nuo tarinan hahmon sanat voisivat olla meille totta, että minä olisin minä, että olisimme olemassa, tarvitsemme toisten ihmisten tarjoamaa turvaa. Tarvitsemme riittävästi mahdollisuuksia tulla nähdyksi ja kohdatuksi sillä tavoin, että juuri se mitä minä olen tai toivon voivani olla, on jollekin muulle merkityksellistä. Joku muu on meistä kiinnostunut ja olemassa olomme on toivottua. Me tarvitsemme toisia siihen, että minälle on mahdollista syntyä ja pysyä elossa.


Kasvamme omaksi itseksemme toisten avulla, nähdyksi tulemisen ja välittävien kohtaamisten kautta.


Kasvamme omaksi itseksemme toisten avulla, nähdyksi tulemisen ja välittävien kohtaamisten kautta. Kääntäen saman toisin päin myös toisten avun puuttuessa voi olla vaikea kasvaa omaksi itsekseen. Ajattelen myös, että erilaisten elämän tilanteiden myötä saatamme kadottaa itsemme. Tässä yhteydessä kadottamisella tarkoitan tilaa tai aikaa, jolloin emme enää tunnista itseämme, emme omia olojamme, emme tunteitamme emmekä tarpeitamme. Silloin asiat vain tapahtuvat, mutta ne eivät tapahdu oikeasti meille, eikä niillä ole merkitystä.

Kenelle asiat tapahtuvat

Sillä mitään ei tapahdu noin vain ylimalkaan, kaikki tapahtuu minulle”, sanoo tarinan hahmo ponnekkaasti. Tuo lause kuulostaa aika onnelliselta. Voin helposti kuvitella erään ystäväni pienen lapsen juoksemassa kesäaamulla mökillä heti herättyään ensin ulos ja sitten takaisin sisälle kertoakseen riemuissaan ”pihalla aurinko paistoi minun kasvoihini ja lämmitti ihanasti”.

Kun asiat tapahtuva minulle, niillä on merkitystä ja täten myös vaikutusta elämäämme. Me tulemme onnellisiksi tai surullisiksi. Me olemme elossa.

 

Jos millään ei ole mitään väliä

Muistan eräältä vuosia sitten toteutetulta koulukodissa asuvien nuorten leiriltä heidän kehittämän sanonnan ”mitä se meille kuuluu, mitä me tehdään!”. Voiko tilannetta enää paremmin kuvata. Ja voiko tilanne olla surullisempi. Kun millään ei ole mitään väliä, ihminen voi olla vaarallinen toisille ja ainakin ihminen voi olla vaarallinen itselle.


Meidän on helpompaa kokea ympärillä olevat ja tapahtuvat asiat merkityksellisinä, kun koemme itsemme merkityksellisenä.


Nuuhkailin noin vain ylimalkaan”, toteaa tarinan hahmo aikaisemmasta elämästään, kun hän ei kokenut olevansa vielä minä. Tämä voi olla tapa elää, mihin on lapsesta kasvettu tai sitten elämässä myöhemmin opittu. Mikään ei kosketa, eikä minkään anneta koskettaa. Tällöin mihinkään ei muodostu suhdetta ja kiinnittyminen sekä toisten ihmisten ja asioiden merkityksellisyyden kokeminen voi olla vaikeaa. Meidän on helpompaa kokea ympärillä olevat ja tapahtuvat asiat merkityksellisinä, kun koemme itsemme merkityksellisenä. Kun olemme olemassa itsellemme.

Toimijuus on valintojen tekoa

Ja Ti-ti-uu näkee asiat noin tai näin”, tuumaili tarinan hahmo nykyistä tilaansa, kun hän oli olemassa itselleen. Asioihin on suhteita ja niillä on merkitystä. Toiset asiat ovat meille tärkeämpiä kuin toiset. Syntyy halua omiin valintoihin. Syntyy toimijuutta. Mielipiteet, tahtotilat ja odotukset vaativat pohjalle syntyäkseen minän olemassa oloa. Toimijuus mahdollistaa meille myös kyvykkyyden kokemusta. Meissä elää tällöin potentiaali oman hyvinvoinnin edistäjä.


Minä täytän kalenterin täyteen, kalenteri ei vain täyty.


Muistan omassa terapiassani, kuinka minulle oli merkityksellistä löytää itsessä toimijuus. Minä täytän kalenterin täyteen, kalenteri ei vain täyty. Oman toimijuuden tunnistaminen mahdollistaa meille myös vastuun kannon ja valintojen teon.

Osallisuus omaan elämään

Jos arkeamme on, että ”tapahtumat lentää räpyttelivät ympärilläni”, meillä ei ole osaa eikä arpaa siitä mitä nyt tapahtuu tai tulee tapahtumaan. Emme ikään kuin ole osallisia omasta elämästämme. Osallisuus omasta elämästä on kaksi suuntaista, se pitää toimijuudella ottaa, mutta toisaalta se täytyy vuorovaikutuksessa toisilta saada. Meidän toimijuudelle on vuorovaikutuksessa toisten kanssa luotava mahdollisuudet. Näin meille syntyy osallisuutta omasta elämästä. Meille syntyy mahdollisuuksia vaikuttaa oman hyvinvoinnin syntyyn ja edistämiseen vaikkapa terapiasuhteessa.

Olemassa olomme kokemus on pohja hyvinvoinnin edistämiselle

Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta ajattelen, että tarvitsemme kokemuksen omasta olemassa olosta ja sen positiivisesta merkityksestä muille, jotta voimme ylipäätään kokea asioita. Jotta voimme saada kiinni tunteistamme ja tarpeistamme ja jotta asiat alkavat olla meille merkityksellisiä ja jotta erilaisilla asioilla olla meille väliä. Ja lopulta, jotta itsellämme on meille väliä. Ja asioiden merkityksellisyyksistä syntyy tahtoa ja valintoja, toimijuutta ja omien tarpeiden täyttämistä. Tämä mahdollistaa oman kyvykkyyden kokemuksen syntyä ja oman minän vahvistumista. Tähän tarvitsemme toisia ihmisiä, emme puolestamme tekemään vaan yhteistyöhön kanssamme. Puolesta tehtynä toimijuutemme heikkenee, omien tarpeiden tunnistaminen heikkenee ja lopulta olemassa olomme ohenee. Tarvitsemme hyviä vuorovaikutussuhteita, joissa oma toimijuutemme ja omien tarpeidemme läsnäolo on toivottua. Rakenteita, joissa olemme osallisia omana itsenämme.


Tarvitsemme hyviä vuorovaikutussuhteita, joissa oma toimijuutemme ja omien tarpeidemme läsnäolo on toivottua.


Hyvinvointimme kytkeytyy vahvasti siihen, miten voimme olla olemassa itselle ja toisille. Hyvinvointia tuettaessa, meidän tulisi huomioida meidän suhteemme ja toimijuutemme sekä osallisuuden tunteen mahdollistuminen. Osallisuutta omasta hyvinvoinnin edistämisestä sekä toisaalta mahdollisuutta edistää toisten hyvinvointia. Osallisuus on kaksi suuntaista, meidän pitää voida kokea olevamme saamassa, mutta myös antamassa. Meille on tärkeää voida kokea elämässä merkityksellisyyksiä ja samoin kuulua johonkin ja jollekin, osallisuus mahdollistaa kuulumisen tunteen.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva työnohjaaja ja seksuaalipedagogi. Hän on toiminut kohta kymmenen vuotta yksityisenä elinkeinonharjoittajana työn toisen puolen koostuen tällä hetkellä erilaisten hyvinvointialojen työnohjauksesta ja lopun leipää hän saa kouluttamalla seksuaalisuus ja sukupuolisuus teemoista sekä ohjaten moninaisesti voimavarakeskeisiä vertaisryhmiä.  Arki kuluu erilaisten vapaaehtoistöiden merkeissä ja ystävien seurassa. (Kuva: Martu Väisänen)

Juha Kilpiä

Seksuaalipedagogi (NACS), työnohjaaja ja kouluttaja, Aktuaali koulutuspalvelu

Aktuaali

Lue myös

Onnellisuutta etsimässä

Onnellisuutta etsimässä

Vuonna 2015 RAY:n teettämässä tutkimuksessa tuli esille, että joka viides suomalainen kokee joskus yksinäisyyttä ja joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä kokevat nuoret ja vanhat. Ja saaman aikaa niin nuoret kuin vanhat suomalaiset ihannoivat...

Onnellisuutta etsimässä

Onnellisuutta etsimässä

Vuonna 2015 RAY:n teettämässä tutkimuksessa tuli esille, että joka viides suomalainen kokee joskus yksinäisyyttä ja joka kahdeskymmenes on jatkuvasti yksin. Eniten yksinäisyyttä kokevat nuoret ja vanhat. Ja saaman aikaa niin nuoret kuin vanhat suomalaiset ihannoivat yksin pärjäämistä. Onneksi kaikki eivät ajattele näin esim. nuoret varusmiehet.

On varmasti monia syitä siihen, miksi kulttuurissamme ihaillaan yksin selviämisen taitoa. Mielestäni tämä ihailu liittyy heikkoon empatiakyvyn eli myötäelämisen taitoon. Meidän on vaikea olla lempeitä niin itseä kuin toisia kohtaan, jos emme tunnista omia tai toisen tunteita. Silloin jää ainoaksi vaihtoehdoksi selvitä yksin.

Psykoterapiassa voi saada kokemuksen siitä, millaista on antaa toisen ihmisen auttaa. Samalla voi kehittää omaa kykyään olla kosketuksissa niin omien kuin toisten tunteiden ja tarpeiden kanssa. Voidaksemme hyvin tarvitsemme päivittäin sekä empatia- että sympatiakykyä.

Mitä empatia on?

Empatia on ihmissuhdetaito ja se on osa henkistä pääomaa.  Empatia merkitsee toisen ihmisen eläytyvää ymmärtämistä: empaattinen ihminen käsittää, mitä toinen ajattelee, tuntee, kokee ja miksi hän toimii sillä tavalla kuin toimii.

Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa.

Aivoja ja empatiaa on tutkittu jo useita vuosikymmeniä. Tutkija Daniel Golemanin mielestä empatia voidaan jaotella kolmeen empatian lajiin, jotka ovat:

  • kognitiivinen empatia – kykyä käsittää, miten toiset ihmiset näkevät maailman ja kykyä katsoa elämää toisten ihmisten perspektiivistä. Tämä kyky auttaa meitä viestimään toisille ymmärrettävästi.
  • Emotionaalinen empatia – kykyä ymmärtää, miltä toisesta tuntuu.

Nämä empatian tasot auttavat meitä tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Kolmas empatian taso liittyy huolenpitoon ja oppimiseen.

  • Empaattinen huolenpito johdattaa empaattisiin tekoihin suhteessa toiseen ihmiseen. Empaattinen huolenpito ruokkii näitä edellä mainittuja ”empatia lajeja”. Tätä empatian lajia voi oppia vain oman kokemuksen kautta eli olemalla hoivattavana.

Miksi myötätunto on tärkeää psykoterapiassa?

Psykoterapia on asioiden tutkailua ja uusien asioiden oppimista. Rauhallinen ja positiivinen psykoterapeutti viestittää psykoterapiassa olijalle: olet turvassa. Psykoterapeutti pyrkii parhaansa mukaan ymmärtämään sinua ja kokemuksiasi –olemaan siis empaattinen sinua kohtaan. Asioiden kyseenalaistaminen ja oppiminen tapahtuukin parhaiten turvallisessa ilmapiirissä. Tunteilla, erityisesti myönteisillä tunteilla on suuri vaikutus oppimiseen ja muistamiseen.

Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Myötätunto ja empatia synnyttävät myönteisiä tunteita, kuten iloa, kiitollisuutta ja innostusta. Golemanin mukaan turvallisuuden, läheisyyden ja yhteyden tunne toisiin ovat keskeisiä tekijöitä, joita tulisi vaalia jokaisessa päivässä, koska niiden ansiosta ihmisten aivot pystyvät saavuttamaan parhaan kognitiivisen tason. Myötätunnon ”opettaminen” kasvattaa ihmisten resilienssiä eli kykyä toipua stressistä ja vastoinkäymisistä.

Psykoterapiassa oppii

Iloinen uutinen on se, että empatiakykyä voidaan oppia ja opettaa. Ihmisen empatiakyky pohjautuu itsetuntemukselle: mitä paremmin ihminen tunnistaa ja ymmärtää omia tunteitaan, sitä osaavampi hän on tunnistamaan myös muilla olevia tunteita. Psykoterapiassa voi kasvattaa näitä kykyjä. Kun myös lempeys itseä ja toisen kokemuksia kohtaan lisääntyy, ei ehkä kaikesta tarvitse yrittää selvitä yksin.

”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”, Dalai Lama

Psykoterapiassa tapahtuvat muutokset näkyvät myös aivoissamme. Tehty aivotutkimus on lisännyt ymmärrystä aivojen kehityksestä ja toiminnasta. Vaikka tarvitsemme lisää tietoa psyykkisten ilmiöiden ilmenemisestä aivotasolla,  meillä on näyttöä siitä, että psykoterapialla voi vaikuttavaa positiivisesti aivoihin. Tiedämme myös, että hyvä empatiakyky auttaa meitä selviämään paremmin niin läheisissä ihmissuhteissa kuin työ/opiskelijaelämässä. Onkin lopuksi ehkä hyvä muistaa Dalai Laman antama elämänohje: ”Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”.

Kirjoittaja on Helsingissä asuva psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi- ja traumapsykoterapeutti sekä työnohjaaja. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta yksityisenä psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän toimii pääsääntöisesti kolmannen sektorin asiantuntijana.

Sirpa Hopiavuori

Psykoterapeutti, Minduu-profiili

Lue myös

Käytkö psykoterapiassa salaa?