”Kun on pakko” – pakkoliikunnan tunnistaminen

”Kun on pakko” – pakkoliikunnan tunnistaminen

Liikunta osana tavallista arkea on todettu olevan tärkeä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Mediassa puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää on liikkua tarpeeksi, ja kuinka suuri ongelma se on, jopa koko yhteiskunnalle, että suomalaiset liikkuvat liian vähän. On myös olemassa pienemmän mittakaavan ongelma, joka on enemmän piilossa, nimittäin se, kun ihmisen liikuntakäyttäytyminen muuttuu pakonomaiseksi. Pakkoliikunta käsitteenä liitetään usein syömishäiriöihin. Ja näinhän se tosiaan on, liikunnalla saattaa olla iso rooli syömishäiriöiden puhkeamisessa ja ylläpitämisessä. Mutta ahdistunut ja hankala suhtautuminen liikuntaan voi myös olla ihmisellä, jolla ei ole varsinaisia syömishäiriöoireita.  

Miten erottaa pakkoliikunta vahvasta sitoutumisesta liikuntaan?

Pakonomainen liikunta näyttäytyy usein siten, että ihminen käyttää jopa useita tunteja päivässä viikon lähes jokaisena päivänä vaativaan liikuntasuoritukseen. Liiallisen liikunnan haittavaikutukset ovat mm. sydänoireet, liikuntaelinten vauriot, väsymysoireet, keskittymisvaikeudet, ahdistus ja masennus. Liiallinen liikunta vaikuttaa myös usein syömiskäyttäytymiseen, kun liikuntamäärä ja ravinnon saanti saattavat olla epäsuhteessa.

Vaikka pakkoliikunta näkyy usein muille liiallisena liikuntamääränä, liikuntakäyttäytyminen ja liikunnan määrä ei kerro kaikkea. Kuntosalilla tai juoksulenkillä on paljon ihmisiä, joille liikunta on tärkeää ja sillä on iso paikka heidän elämässään. He saattavat treenata useita kertoja viikossa, mutta suhtautuminen liikuntaan on joustava. Jos he eivät pääse treenaamaan muiden menojen vuoksi tai sairastuvat, heitä saattaa harmittaa, mutta heissä ei herää sietämättömiä tunteita, jotka jäävät päälle pitkäksi aikaa ja lamaannuttavat heitä. He tietävät, että treenikerran jättäminen pois ei johda katastrofiin, vaan he todennäköisesti ajattelevat, että lepo tekee itse asiassa hyvää ja he nauttivat siitä.

Samalla salilla tai juoksulenkillä saattaa kuitenkin olla ihminen, jonka liikuntakäyttäytyminen ulkoisesti näyttää samalta, mutta sisäinen kokemus on ihan erilainen. Tämä ihminen suhtautuu liikuntaan jäykästi, mustavalkoisesti ja pelokkaasti. Liikunta-aikataulut menevät hänen elämässään kaiken muun edelle. Kerrotaan hänestä vähän lisää, kutsutaan häntä vaikka Ellaksi.

Pakkoliikkujan mielen maisema – ” Ella”

Jos Ella ei pääse treenaamaan, hän ahdistuu ja kokee voimakkaita syyllisyyden tunteita. Hänellä on myös syömishäiriöoireita, ja vasta treenin suorittamisen ansiosta hän sallii itselleen syödä jotain. Ella kokee, että vasta kun hän on rääkännyt kehoaan niin, että sattuu joka paikkaan, hän on tehnyt riittävästi sinä päivänä ja silloinkin hän saattaa epäillä, että ei ole tehnyt tarpeeksi. Välillä häntä itkettää kun ”on pakko” treenata, koska on niin väsynyt, toivoisi jopa että sairastuisi, jotta ei tarvitsisi mennä. Itse asiassa hän välillä haluaisi vain nukkua tai tavata kavereita, mutta nämä ovat häiritseviä ja ahdistavia ajatuksia, jotka vievät fokuksen pois ”olennaisesta”.  

Ellan suhtautuminen liikuntaan on mustavalkoinen. Jos hän jostain syistä joutuu jättämään yhden treenikerran väliin, hän pelkää että ”tila” jää päälle ja että hän muuttuu ”laiskaksi”, ei urheilulliseksi, ja että lihakset löystyvät. Treeniaikataulujen  mukaan on suoritettava, vaikka mitä tahansa ”tekosyitä” löytyisi. Liikunta on ainut asia, joka auttaa Ellaa ahdistuksen hallinnassa. Kun on treenannut, on hiukan vähemmän ahdistunut olo. Ellalla ei ole oikein aikaa perheelle tai kavereille, koska elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä. Jos luopuu treenistä kavereita varten, joutuu kärsimään sietämättömistä syyllisyyden tunteista ja hinta tuntuu liian suurelta. Nämä Ellan sisäiset kokemukset eivät näy muille ihmisille salilla tai juoksulenkillä. Edes Ellan läheiset eivät tiedä, mitä hänen mielessä liikkuu.

Missä raja menee? Milloin terve treenaaminen muuttuu pakonomaiseksi ja epäterveelliseksi?

Noin parikymmentä vuotta sitten ajateltiin, että liikunnan määrä määrittelee sitä, onko liikunta pakonomaista vai ei. Kliiniset havainnot ja tieteelliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että se ei ole ihan näin. Liikunnan määrä kertoo tietenkin jotakin ja voi toki olla yksi konkreettinen merkki pakonomaisesta liikuntakäyttäytymisestä. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että se, mikä määrittelee liikuntakäyttäytymisen pakonomaiseksi, on mielen sisäinen suhtautuminen ja asenne liikuntaan.

Huomaatko seuraavia asioita omassa liikuntakäyttäytymisessäsi ja/tai asenteissasi?

  • Elämä pyörii liikunta-aikataulujen ympärillä
  • Liikunta-aikataulut rajoittavat sosiaalista elämääsi
  • Jos jätät treenin väliin, kärsit voimakkaasta syyllisyydestä/itseinhosta
  • Mielessäsi on tiukkoja sääntöjä siitä, kuinka paljon pitäisi liikkua (päivässä tai viikossa), joista ei voi poiketa – suhteessa liikuntaan aikataulut ovat joustamattomia
  • Käyt juoksulenkillä, vaikka sää olisi erittäin huono, koska vältät itseinhon ja syyllisyyden kokemista
  • Liikut, vaikka olisi kipuja, vammoja tai sairaana
  • Valehtelet ystäville ja läheisille, ja pyrit salailemaan liikunnan määrää
  • Oma arvosi on sidottuna harjoittelukertoihin ja/tai pituuteen
  • Vaikea istua paikalla tai rentoutua
  • (jos syömishäiriöoireilua) Liikut enemmän, kun olet syönyt enemmän. Jos et liiku, syöt vähemmän tai et ollenkaan

Liikunta ei ole enää terveellistä silloin, kun ihminen suhtautuu siihen pakonomaisesti. Pakkoliikkuja ei kuuntele oman kehonsa signaaleja, ei kuule milloin riittää ja milloin menee yli. Silloin liikunnasta on tullut elementti, joka pikemmin tuhoaa terveyttä kuin edistää sitä.  

Mikä auttaa?

Tunnistatko pakkoliikunnan oireita omassa elämässäsi? Voit kysyä itseltäsi, että mikä motivoi sinua liikkumaan. Onko se enemmän pelko ja pyrkimys ahdistuksen vähentämiseen, kuin liikunnan ilo ja myönteiset vaikutukset? Jos liikuntakäyttäytymistä motivoi enemmän pelko ja ahdistus, voit listata paperille niiden sisältöjä. Esimerkiksi, mitä pelkäät tapahtuvan kehollesi tai mielellesi, jos liikut vähemmän ja joustavammin?  

Itsehoitona voi sopia itsensä kanssa lepopäivien lisäämisestä. Voit esimerkiksi aloittaa niin, että lisäät yhden lepopäivän viikkoon ja että pyrit sinä päivänä lepäämään tai tekemään muita kivoja asioita, mihin ei liity liikuntaa. Lihakset ja kunto kehittyvät levossa, liikunnan välisillä tauoilla, joten kehittymisenkin kannalta, lepo on äärimmäisen tärkeä. Hyvin olennainen asia lepopäivän pitämisessä on se, että et vähennä ravinnon määrää sinä päivänä, vaan syöt kuten ennenkin. Jos lepopäivän pitäminen onnistuu hyvin, voit seuraavaksi kokeilla jättää väliin yksittäisiä treenejä ja tehdä jotain ihan muuta. Myös treenikertojen lyhentämisen kokeilut (jos esim. käyt yleensä kahdella ryhmäliikuntatunnilla päivän aikana, kokeilet käydä vain yhdellä) auttavat kehittämään joustavampaa suhtautumista liikuntaan.

Jos tämän tyyppiset yritykset muuttaa liikuntakäyttäytymistäsi ja/tai suhtautumistasi eivät auta vaan lisäävät ahdistusta ja pelkoa, on mahdollista että sinulla on pakonomainen suhtautuminen liikuntaan, mikä haittaa elämänlaatuasi ja vaarantaa terveyttäsi. On tärkeätä että kerrot jollekin vaikeuksistasi, asioiden jakaminen toisten ihmisten kanssa voi helpottaa oloa. Puhumalla toisen kanssa voi avartaa uusia näkökulmia mielessä. Myös liikunnan ammattilaiset pystyvät auttamaan sinua laatimaan sopivaa ja terveyttä edistävää liikuntaohjelmaa. Jos pelot ja ahdistus/syyllisyys ovat hyvin voimakkaita, kannattaa hakea apua psykologin ja/tai psykoterapeutin vastaanotolla. Keskusteleminen mielen asiantuntijan kanssa voi auttaa sinua ymmärtämään pakonomaisen liikuntatarpeen takana olevaa mieltä ja avata ahdistuksen ja pelkojen sisältöä, mikä taas antaa välineitä joustavampaan ajatteluun ja toimintaan.

Liikunta antaa parhaimmillaan erinomaisia välineitä voida hyvin, sekä psykologisesti että kehollisesti. Hae apua, jotta voit oppia uudestaan liikkumaan terveyttä edistävällä tavalla ja kokemaan liikunnan riemua.

 

Gudrun Kristmannsdottir

Psykoterapian erikoispsykologi, kouluttajapsykoterapeutti

Ryhmäliikuntaohjaaja

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Välttelyn syvin olemus

Välttelyn syvin olemus

Ahdistaa, mutta en pysähdy miettimään miksi. Epämukava tunne painaa rintaa ja on vaikea rauhoittua, mutta se saa minut tekemään asioita entistä enemmän. Täytän kalenteria, shoppailen, tapaan ystäviä, juon, nukun ja puuhastelen taukoamatta. Pian ikävä tuntemus on hälvennyt. Tunnen helpotusta, mutta samaan aikaan pelkään, että tunne palaa vielä. Elämä tuntuu kilpajuoksulta tuon tunteen kanssa ja yritän voittaa sen suuntaamalla ajatukseni vimmatusti muihin asioihin.

Välttely mielen tasapainon säilyttäjänä

Välttely on yksi ihmismielen luonnollisimmista keinoista mielen tasapainon säilyttämisessä. Se tuntuu melkein automaatilta, joka kytkeytyy päälle, kun jokin epämieluisa asia tai tunne nousee mieleen. Etenkin vaikeiden tunteiden, kuten vihan, surun tai pelon sivuuttaminen voi tapahtua melkein luonnostaan tai ainakin niitä kohti meneminen voi tuntua vaikealta.

Välttely on kuitenkin ristiriitainen keino. Samaan aikaan kun se tuntuu helpottavan oloa, ja jonkun aikaa ehkä tekeekin niin, ei se kuitenkaan poista ikävän tunteen alkuperää ja voi johtaa lopulta jopa tunteen voimistumiseen.

Välttelyn lajit

Välttely voidaan jakaa käytännölliseen välttelyyn ja kokemukselliseen välttelyyn. Käytännön välttelyä tapahtuu, kun jätämme lähtemättä sosiaaliseen tilanteeseen, koska se ahdistaa meitä tai jätämme lukematta tenttiin, koska pelkäämme epäonnistuvamme. Kokemuksellista välttämistä tapahtuu, kun pyrimme olemaan ajattelematta jotain epämieluisaa ja ahdistusta herättävää asiaa. Myös ruminointi eli asian jatkuva ja liiallinen mielessä pyörittely, voivottelu, murehtiminen, luetaan kokemukselliseksi välttämiseksi. Sen sijaan, että  toimisimme aktiivisesti jonkin asian ratkaisemiseksi ja ”menisimme sitä kohti”, välttelemme sitä murehtimalla.

Välttely ja mielenterveys

Välttelyn rooli voi näyttäytyä mielenterveysongelmissa monella tavoin. Masennusoireiden taustalla voi olla vaikeutta tunnistaa ja ilmaista vihantunteita ja ahdistuksen taustalta voi löytyä vaikkapa tiedostamatonta surua ja pelkoa. Tutkimusten mukaan masennuspotilailla esiintyy kokemuksellista välttelyä tai ajatusten tukahduttamispyrkimystä muita enemmän ja on pohdittu, että välttäminen voi lisätä negatiivisten ajatusten lisäksi myös negatiivista mielialaa. Luonnollinen suru voisi siten muuttua masennukseksi juuri välttelyn seurauksena.

Keinoja välttelyn selättämiseen

Mikä siis neuvoksi, kun välttely ei lopulta olekaan tehokas keino ahdistuksen tai muun ikävän tunteen poistamiseksi? Psykologisissa tutkimuksissa on todettu, että asian kohtaaminen, tunteiden läpikäyminen ja mielentasapainoa järkyttäneelle asialle asteittainen altistaminen ovat lopulta tehokkaampia keinoja ahdistuksesta, peloista ja surusta vapautumiseen. Ensimmäiset askeleet kohti vaikeaa asiaa voivat olla vaikkapa siitä puhumista tai  hakeutumista paikkaan, joka muistuttaa vaikeasta tilanteesta. Myös psykoterapiaan hakeutuminen voi olla ensimmäisiä askelia kohti pyrkimystä voittaa välttely.

Välttely ja psykoterapia

Psykoterapiassa pyritään pikku hiljaa lähestymään hankalia, kenties tukahdutettuja, tunteita ja kokemuksia, ja kohtaamaan niitä turvallisessa ympäristössä ja turvallisessa terapiasuhteessa. Psykoterapeuttisen työskentelyn myötä itseymmärrys lisääntyy ja ikävätkin kokemukset integroituvat osaksi omaa kokemusmaailmaa. Samalla niiden ahdistavuus ja negatiivinen vaikutus elämään vähenee.

Eri terapiamuodoissa on eroja sen suhteen miten asioita käsitteellistetään ja miten työskentely etenee. Kognitiivisissa terapioissa voi olla erilaisia tekniikoita ja kotitehtäviä, joiden avulla pyritään tutkimaan potilaan kielellisiä väitteitä itsestään, toisista ja maailmasta. Näiden väitteiden, kuten vaikkapa sanojen ”olen huono”, takaa voi löytyä tunteita ja kokemuksia, joita on ollut vaikea kohdata. Psykodynaamisen psykoterapian myötä tiedostamattomia kokemiseen ja toimintaan vaikuttavia tekijöitä voi nousta esiin. Tämä on mahdollista, kun työtä tunteiden kohtaamiseksi tehdään yhdessä toisen kanssa tiiviissä terapiasuhteessa. Integratiivisen psykoterapian tavoitteeksi voidaan nähdä lisääntyvä kyky tunnistaa, nimetä, ilmaista ja säädellä tunteita. Terapian myötä itsessä esiin nousevien tunteiden sietäminen helpottuu. Voisi siis ajatella, että terapiasuuntauksesta riippumatta kyse on jollain tavalla piilossa olevien, tukahdutettujen ja välteltyjenkin tunteiden, kokemusten ja ajatusten kohtaamisessa. Ajan myötä asiakas on valmiimpi kohtaamaan myös epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita. Omat heikkoudet ja vaikeat kokemukset eivät tunnu enää niin uhkaavilta.

Välttelyn voittaminen kotikonstein

Välttelyn ehkäisyä voi harjoitella myös itse. Mindfulness-tekniikoissa pyritään oppimaan olemaan läsnä nykyhetkessä ja hyväksymään mielessä liikkuvia ajatuksia. Niihin ei takerruta, vaan niiden annetaan liikkua vapaasti.  Läsnäoloharjoitukset voivat auttaa kokemaan, mitä tapahtuu, kun ei kamppaile päästäkseen eroon epämiellyttävistä ajatuksista ja tunteista vaan hyväksyy ne. Kun ahdistus tai muu epämieluisa tunne nousee pintaan, voi myös istua alas, yrittää saada ikävän tunteen alkuperästä kiinni ja vaikkapa kirjoittaa siitä. Tai kun jokin asia tai tapahtuma ahdistaa tai pelottaa, voi ottaa pieniä, konkreettisia, askelia sitä kohti, kuten vaikkapa lähteä juhliin, vaikka ensimmäinen ajatus olisi jäädä niistä pois. Usein psykologinen muutos tapahtuukin sekä ajatusten että käytännön tasolla. Mitä enemmän uskaltaa edetä kohti vaikeita asioita ja tunteita välttelyn sijaan, sitä enemmän niistä vapautuu. Hankalalta tuntuva tie, on lopulta ainoa väylä kohti myönteistä muutosta.  

Ehkäpä tämän artikkelin lukeminen oli sinulle ensimmäinen askel?

Lähteet:
Barton, S. B. (2000). New Possibilities in Cognitive Therapy for Depression? Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 28, 1-4. Cambridge University Press.
Greenberg, L. S. & Paivio, S. C. (1997). Working with Emotions in Psychoterapy. The Guilford press. New York. London.
Leventhal, A. M. (2008). Sadness, Depression, and avoidance Behavior. Behavior Modification, 4, 1-21.
Purdon, C. (1999). Thought Suppression and Psychopathology. Behavioral Research and Therapy, 37, 1029-1054.

Sanna Lehikoinen

Psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti ja työterveyspsykologi, Terapiatalo Sointu

Blogin tarjoaa Minduu.fi

Suomen paras psykoterapeuttihaku ja infoportaali.

Seeking mental health care in Finland

Seeking mental health care in Finland

For people not familiar with the Finnish health system, seeking mental health care can seem very difficult and hard to understand, particularly if you are in a state of distress and find all tasks challenging. The following is my guide to finding mental health care in Finland for adults, based on my experiences so far as a foreign-trained psychologist working here.

In case of emergency (e.g. suicidality or psychosis)

If you or a loved one is in a state of emergency regarding your mental health, you may want to call an ambulance (112) or attend a hospital emergency department. This might be the case if someone is acutely suicidal (e.g. cannot be left alone because the risk of suicide is so high) or having some kind of psychotic episode (having hallucinations, paranoia, etc…) that endangers their health or wellbeing or that of other people.

There is a crisis hotline in English for people in a crisis moment, but it is only open at certain times of the day during the week: Mon-Thu 9- 12 and 13-15, on Fri 9-12. It is operated by Mieli, the Finnish Association for Mental Health. The number is (09) 4135 0510. They can offer you appointments for counselling in English at a later time, but the service is very busy and the waiting times may be long.

In case of severe or moderate mental health difficulties that are affecting daily life

If you or a loved one is experiences severe mental health difficulties you should contact your local health station for a referral to a doctor, and then to a psychiatrist. For example if you are feeling very depressed and unable to go to work; experiencing anxiety that prevents you from doing your normal daily activities or have some other highly distressing mental health issue. You can also contact a private health company, if you have private health insurance or are willing to pay for doctor visits yourself, or your workplace health station to arrange an appointment with a doctor. The doctor may or may not refer you to a psychiatrist.

The 24 hr number for Helsinki residents for health advice (in English) is 09 310 10023.

If you call the public health station and they assess that the situation is not severe, they will usually refer you to a psychiatric nurse. The nurse might see you for 6 sessions. You will not necessarily get a referral to a psychiatrist. In fact the health system appears generally reluctant to make referrals to psychiatrists for everyone who requests them, but obviously for more severe cases you will get a referral to a psychiatrist.

Once you get a referral to a psychiatrist, then you are on the path to getting a referral to psychotherapy. This referral letter is known as “B-lausunto”. In Finland you are required to receive treatment from a psychiatrist for three months prior to getting the “B-lausunto” (usually three appointments and an option for a prescription of medication if you want it). Some private health care companies in Finland provide rebates for the psychotherapy sessions that take place prior to the issuing of the “B-lausunto”.

The “B-lausunto” entitles the person to 20 – 80 sessions of KELA subsidised psychotherapy for a year, extendable to 2 or 3 years. The KELA subsidy for individuals is called a “rehabilitation allowance” and is currently 57,60 Euro for individual therapy, and is available only to working age people. Usually 45 – 50 minute sessions with a psychotherapist cost between 80 and 120 Euro. To get the KELA subsidy you must of course be eligible for KELA-benefits within the Finnish system. If you are not, you can ask if there is another provider of psychotherapy services you could be referred to, for example through the local psychiatric services. For example, in the Helsinki region HUS psychiatric services refers some of their patients to psychotherapy and will pay for that service.

Psychotherapists in Finland come from a range of different therapeutic models, and also a range of different education backgrounds (e.g. nurse, priest, physiotherapist, doctor, etc…). Only some psychotherapists have also had training in psychology or psychiatry.

The other alternative to obtaining psychotherapy is to pay to see a psychologist/ psychotherapist privately. This method does not require a referral, waiting period or meetings with nurses or doctors. However there is no subsidy for the sessions. Depending on the issue you bring to therapy and the therapeutic style, you may require between 6 and 40 sessions. Generally speaking, psychoanalytic psychotherapists often have more of an emphasis on long treatments and Cognitive Behavioural or Solution-Focused psychotherapists promote shorter-term psychotherapy. When you are seeking a psychotherapist or psychologist, you should check whether the person is registered in Finland or their own country or both. Many foreign psychotherapists are unable to qualify in Finland as a psychotherapist but have registration in their own countries to conduct therapy like Cognitive Behavioural Therapy or Family Therapy. Using a service like Minduu helps to find the right person. Remember to select language when you search for the therapist.

In case of mild mental health difficulties

If you are experiencing work stress, or difficulties adjusting to life in Finland or a new life situation such as getting married or having a baby, you may want to seek some support and guidance. Again, you can contact psychologists or psychotherapists privately to make an appointment.

Often workplaces in Finland will have so-called “occupational psychology” services, which are sessions with psychologists to talk about these kinds of issues. Many workplaces will offer employees 5 or 10 sessions with an occupational psychologist in the workplace health station or by the workplace health company.

I hope that this summary provides some guidance for your situation.

Annabel Battersby | Minduu.fi

Blog photo by G. Crescoli on Unsplash
Vieraskynä: Miltä psykoterapia näyttää 25 vuoden päästä?

Vieraskynä: Miltä psykoterapia näyttää 25 vuoden päästä?

Suomessa käynnissä oleva sote-uudistuskeskustelu on saanut psykoterapia-alan ammattilaiset pohtimaan, mitä psykoterapia näyttää tulevaisuudessa, ja millaisia kehityssuuntia alalla tulisi pyrkiä luomaan. Keskusteluissa on pohdittu mm. sitä, miten rahoitukseen ja tehokkuuteen liittyvät paineet tai uusien teknologioiden luomat mahdollisuudet vaikuttavat psykoterapiaan.

Asiantuntijoiden näkemyksiä

Amerikkalaiset Prochaska & Norcross kuvasivat vuonna 2009 asiantuntijapaneelin näkemyksen psykoterapian tulevaisuuden suunnista. Nouseviksi trendeiksi nimettiin mm. lyhyet terapiat, eri psykoterapiamuotojen yhdistyminen, tutkimusnäyttöön tukeutuva hoito sekä hyvän terapiasuhteen merkityksen painottuminen. Tuleviksi painopistealueiksi nimettiin myös teknologiset apukeinot terapiassa, itseapuhoito sekä neurotiede.

Sami Kivikkokangas ja Paavo Manninen selvittivät artikkelissaan ”Miltä psykoterapia näyttää 25 vuoden päästä”, mitä suomalaiset pitkän linjan terapeutit ajattelevat psykoterapian tulevaisuuden suunnista.

Yksilöllisempää hoitoa

Haastatellut konkariterapeutit korostivat näkemyksissään mm. tarvetta kehittää psykoterapian tutkimusta menetelmällisesti monipuolisemmaksi – tavoitteena selvittää aiempaa yksityiskohtaisemmin, mikä psykoterapiassa auttaa, ja miten tämä käytännössä tapahtuu. Mikä toimii missäkin tilanteessa, kenen ja millaisten oireiden kanssa?

Yksityiskohtaisempi tutkimustieto mahdollistaisi psykoterapiapalveluiden räätälöidymmän tarjonnan. Tällaista nähdään asiakkaiden odottavankin, sillä psykoterapioiden kysyntä ja yleinen tietoisuus mielenterveysasioista ovat lisääntymässä. Palveluiden käyttäjät ovat lisäksi yhä paremmin perillä erilaisista psykoterapioista. He osaavat  entistä paremmin hakea tietoa eri psykoterapioiden tutkimustuloksista ja vaikuttavuudesta sekä siitä, mitkä työtavat ovat teoreettisesti ja tieteellisesti perusteltuja.

Psykoterapian ja biologian integroituminen

Psykoterapiatutkimuksen arvellaan tulevina vuosikymmeninä linkittyvän myös vahvasti hermoston ja aivojen tutkimiseen. Aivokuvantaminen mahdollistaisi psykoterapiaprosessin tarkemman mittaamisen. Aivokuvantamistutkimuksissa voitaisiin esimerkiksi erotella ne masennuspotilaat, jotka todennäköisimmin tulevat hyötymään psykoterapiasta niistä, jotka hyötyvät pääsäätöisesti masennuksen lääkityshoidosta.

Psykoterapian ja biologian integroitumista ajatellaan tapahtuvan myös hoitojen tasolla. Esimerkiksi tämänhetkinen kansanvälinen trendi masennuksen hoidossa ovat neuromodulaatiohoidot eli hermoston toiminnan säätelyyn perustuvat hoidot, jotka tuovat lisän masennuslääkkeille ja psykoterapiahoidoille. Tällaisten hoitojen ei arvella korvaavan psykoterapiaa, mutta on mahdollista, että niitä tullaan käyttämään hoidossa psykoterapian rinnalla.

Ennaltaehkäisyä ja hyvinvoinnin lisäämistä

Laajenevana psykoterapian sovellusalueena nähdään myös elämän kulkua tukeva ja sujuvoittava psykoterapia, jonka tarkoitus on mielenterveyden ylläpitäminen ja ongelmien ennaltaehkäiseminen. Tunne-, mielenterveys- ja vuorovaikutustaidot ovat voimistumassa osana yritysten työkykyä ylläpitävää toimintaa, ja niitä voisi lisätä moniin esimieskoulutus- ja valmennusohjelmiin. Näitä ennaltaehkäiseviä koulutuksia arvellaan tulevaisuudessa tarjottavan osana oppilaitoksien koulutusohjelmia. Tulevaisuuden kehitystavoitteena olisi yksilön vahvistuva tietotaito oman psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä ja edistämisestä kansalaistaitona.

Sami Kivikkokangas ja Päivi Turpeinen

Miltä psykoterapia näyttää tulevaisuudessa, ja millaisia kehityssuuntia tulisi pyrkiä luomaan?

Tilaisuudessa aiheesta näkemyksiään esittämässä viisi eri psykoterapiasuuntauksia edustavaa konkariterapeuttia.

Aika ja paikka: to 1.3.2018 klo 17-20, Terapiatalo Sointu, Töölöntorinkatu 2 B.

Vanhemmaksi tulo ja tunteet – Uskalla tuntea mutta älä jää yksin

Vanhemmaksi tulo ja tunteet – Uskalla tuntea mutta älä jää yksin

Vanhemmaksi tulo on yksi elämän mullistavimmista tapahtumista. Sen lisäksi, että perheeseen tulee uusi jäsen, tapahtuu myös merkittäviä muutoksia vanhemmissa itsessään. Mies tulee isäksi ja nainen äidiksi. Vanhemmaksi tulon myötä aikuisen elämään tulee lukuisia uusia tehtäviä, sisältöjä ja tunteita ja ennen kaikkea kokonaisvaltainen vastuu pienen vastasyntyneen hyvinvoinnista ja kasvusta.

Ei ole siis ihme, että siirtymä vanhemmuuteen herättää paljon erilaisia tunteita. Monet vanhemmat kuvaavatkin odotus- ja vauva-aikaa tunteiden vuoristoradaksi. Vauvan odotukseen ja lapsen syntymään liittyy useimmiten paljon positiivisia tunteita: uudenlaista rakkautta, kiintymystä ja iloa. Näiden positiivisten tunteiden rinnalla kulkee kuitenkin myös huoli, pelko ja epävarmuus mm. raskauden etenemisestä, lapsen voinnista, omista vanhemmuuden taidoista ja siitä, miten vauva-arki lähtee rakentumaan. Myös pettymys, häpeä ja syyllisyys kuuluvat vauva-aikaan. Vauva-ajan vaativuus ja luopuminen menetetystä vapaudesta herättää usein pettymystä ja kiukkua. Liian korkealle asetetut vaatimukset vanhemmuudesta herättävät syyllisyyttä tai jopa häpeää. Osa vanhemmista kokee näitä tunteita voimakkaammin ja toiset taas lievemmin.


”Raskauden ja vauva-aikana tapahtuva emotionaalinen herkistyminen auttaa vanhempia ymmärtämään pienen vauvan tarpeita ja tunteita.”


Kaikki nämä erilaiset tunteet ja reaktiot ovat tärkeitä ja merkityksellisiä, sillä ne auttavat vanhemmaksi kasvamisen prosessissa. Raskauden ja vauva-ajan myötä viriävät positiiviset ja negatiiviset tunnereaktiot auttavat jäsentämään vanhemmuuteen liittyviä keskeisiä tehtäviä esimerkiksi sitä, mikä vanhempana olemisessa on itselle helppoa ja luontevaa ja mikä hankalaa ja vierasta. Näillä erilaisilla tunteilla ja oloilla on myös tärkeä tehtävä lapsen kannalta. Raskauden ja vauva-aikana tapahtuva emotionaalinen herkistyminen auttaa vanhempia ymmärtämään pienen vauvan tarpeita ja tunteita. Vanhemman kyky lukea pienen vauvan aloitteita ja tarpeita kehittyy pikkuhiljaa tutustumisen myötä luoden pohjaa vanhemman ja lapsen suhteelle.

Vanhemmuuteen liittyvät voimakkaat tunteet saattavat yllättää ja hämmentää etenkin, jos odotukset vauva-ajasta ovat olleet kovin ruusunpunaiset tai, jos tuleva vanhempi ei aikaisemmin ole kokenut itseään erityisen tunteelliseksi ihmiseksi. Tärkeää onkin, että näiden olojen kanssa ei jää yksin. Erityisesti hankalista oloista; epävarmuudesta, pettymyksistä ja peloista on hyvä puhua ja näitä kokemuksia on hyvä jakaa muiden vanhempien kanssa. Useimmiten ystävien, läheisten tai vertaisvanhempien kanssa puhuminen on riittävää.  Keskustelemalla muiden vanhempien kanssa huomaa, että ei ole yhtä oikeaa tapaa kokea vanhemmuutta ja kaikissa meissä vanhemmuus herättää myös hankalia oloja.


”Vanhemman psyykkiset oireet eivät ole este hyvälle vanhemmuudelle, mutta ne tulisi hoitaa ja myös niistä on tärkeä puhua. ”


Raskaus- ja vauva-aika voi altistaa vanhempia myös masennukselle ja ahdistukselle. Silloin kun negatiiviset tunteet ja paha olo kestävät useita viikkoja, lamaannuttavat arjessa toimimista ja heikentävät merkittävästi elämän laatua, on tärkeää hakea vertaistuen lisäksi myös ammattiapua. Vanhemman psyykkiset oireet eivät ole este hyvälle vanhemmuudelle, mutta ne tulisi hoitaa ja myös niistä on tärkeä puhua.

Odotus ja vauva-aikana herääviä vaikeitakaan tunnereaktioita ja oloja ei siis pidä pelätä. Itse asiassa niillä on tärkeä funktio: Ne auttavat kehittymään vanhempina. Niiden kanssa ei kannata jäädä yksin. Tukea ja apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä sekä läheisiltä ja ystäviltä että ammattiauttajilta.

Riikka Korja

Psykoterapeutti, Kehityspsykologian dosentti, Tutkija ja opettaja, Turun Yliopisto, Terapiatalo Sointu

Vanhemmuuden tunne-elämän muistilappu

  • Tunteiden vuoristorata on tavallinen osa vanhemmuutta
  • Myös pettymyksen, syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat osa vanhemmuutta
  • Puhu tunteistasi läheisillesi
  • Hae apua, jos paha olo kestää viikkoja ja läheisiltä saatu tuki ei tunnu riittävältä

Lue myös

10 asiaa, jotka olet tehnyt lapsesi kanssa koko ajan oikein

<a style="background-color:black;color:white;text-decoration:none;padding:4px 6px;font-family:-apple-system, BlinkMacSystemFont, "San Francisco", "Helvetica Neue", Helvetica, Ubuntu, Roboto, Noto, "Segoe UI", Arial, sans-serif;font-size:12px;font-weight:bold;line-height:1.2;display:inline-block;border-radius:3px;" href="https://unsplash.com/@monpetitchouphotography?utm_medium=referral&utm_campaign=photographer-credit&utm_content=creditBadge" target="_blank" rel="noopener noreferrer" title="Download free do whatever you want high-resolution photos from Mon Petit Chou Photography"><span style="display:inline-block;padding:2px 3px;"><svg xmlns="http://www.w3.org/2000/svg" style="height:12px;width:auto;position:relative;vertical-align:middle;top:-1px;fill:white;" viewBox="0 0 32 32"><title></title><path d="M20.8 18.1c0 2.7-2.2 4.8-4.8 4.8s-4.8-2.1-4.8-4.8c0-2.7 2.2-4.8 4.8-4.8 2.7.1 4.8 2.2 4.8 4.8zm11.2-7.4v14.9c0 2.3-1.9 4.3-4.3 4.3h-23.4c-2.4 0-4.3-1.9-4.3-4.3v-15c0-2.3 1.9-4.3 4.3-4.3h3.7l.8-2.3c.4-1.1 1.7-2 2.9-2h8.6c1.2 0 2.5.9 2.9 2l.8 2.4h3.7c2.4 0 4.3 1.9 4.3 4.3zm-8.6 7.5c0-4.1-3.3-7.5-7.5-7.5-4.1 0-7.5 3.4-7.5 7.5s3.3 7.5 7.5 7.5c4.2-.1 7.5-3.4 7.5-7.5z"></path></svg></span><span style="display:inline-block;padding:2px 3px;">Mon Petit Chou Photography</span></a>