Miettimisen tuska vai helpotus?

Sieltä löytyy kaikkea sontaa ja sen jälkeen kaikki on pielessä, tämänkin olen kuullut. Kyllä, sitäkin sieltä löytyy, mutta sieltä löytyy myös paljon muuta. Tämä ns. sonta on puhtaasti (jos se voi puhdasta olla) vain sitä, että kohtaat itsesi. Meillä jokaisella on asioita, menneitä ja olleita, jotka mielellään on lakaissut maton alle, mutta terapiassa sen maton altakin siivotaan.

Hetken aikaa tosin voi tuntua siltä, että kaikki on pielessä, saattaa tulla menetyksiä ihmissuhteissa, syyllisyyttä, vihaa, halveksuntaa, pelkoa, häpeää, nöyryyttä, kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sieltä ei tule enempää eikä vähempää, kuin se mitä minä oikeasti olen, se voi olla jopa pelottavaa. Sen kaiken takana on kuitenkin suuri helpotus, lupa lopultakin olla juuri sitä mitä aidoimmillaan on. Eikö silloin juuri asiat pidä selvittää? Mitä jos voinkin olla sellainen, kun oikeasti olen?

Muuttuuko ympäristö?

Oman asenteen muututtua, ympäristön pysyessä samanlaisena kohtaa jatkossa kaksi ehkä hyvinkin erilaista maailmaa. Näiden kohtaamisessa on syytä muistaa kuka on muuttunut ja kuka ei. Se, että itse on muuttunut, ei tarkoita sitä, että kaikki muut olisivat väärässä. Tällöin ei myöskään voi osoittaa syyttävällä sormella ketään tai mitään, joka on jäänyt lähtöruutuun. Ketään ei voi viedä väkisin mukanaan, vaikka kuinka olisi kutkuttava ajatus siitä, että kaikki toimisi sen mukaan mikä itsestä olisi oikein. Se on vain oma näkemys, silloinkin kun sen takana on kasapäin samalla tavalla ajattelevia. Olemme vastuussa vain itsestämme. Ympäristö ei siis muutu.

Voiko asiat jatkua ennallaan?

Terapia muuttaa siellä kävijää, sehän sen perimmäinen tarkoitus lienee, tai sen vuoksi minä sinne ainakin menin. Parisuhde on oiva esimerkki siitä, miten terapia voi vaikuttaa. Ajatusmaailma ja näkemykset saavat uuden suunnan. Puoliso on edelleen siinä samassa lähtöruudussa, hän ei ole käynyt terapiassa, jossa hänen ajatusmaailmansa olisi muuttunut. Mikään ei estä hänen näkemyksensä muuttumista, mutta halu tähän(kin) pitää lähteä hänestä itsestään. Tällä en tarkoita sitä, että vain terapiassa käynyt olisi oikeassa ja puoliso väärässä. Hän eittämättä näkee jossain vaiheessa kumppaninsa muutoksen. Kyse on puhtaasti näkemyserosta. Näiden kohtaamiseen vaaditaan paljon, molemmilta. Lopputuloksen ratkaisee se, kuinka kukin tilanteeseen kykenee suhtautumaan. Se on kuitenkin varmaa, että myös läheisten käytös muuttuu, vaikka he eivät tietoisesti asian eteen mitään tekisikään. Vain aika näyttää mitä kenenkin kohdalla tapahtuu.

Uuden alku

Muutosta tapahtuu kaikessa ja kaikkialla, myös sellaista joka ei saa hyppimään riemusta. Syy ei ole ollut terapiassa, ystävissä, vanhemmissa, puolisossa eikä työkavereissa, vaikka näitä on ollut heikolla hetkellä helppo syyttää. Ne paikat joissa syyllisiä etsitään ja tuomitaan, ovat jossain ihan muualla. Kaikki on minussa, se on osa minua, ei mitään ulkopuolista.

Kaiken sen jälkeen jota olen terapiassa kokenut, voin täydestä sydämestäni sanoa, että se on kannattanut. Entiseen ei ole paluuta, ei millään muotoa. Ei se tarkoita sitä, että se entinen olisi ollut pelkästään pahaa, se oli erilaista. Ne lähtökohdat joista se entinen on alkanut, eivät olleet parhaat mahdolliset, siksi siihen ei ole enää paluuta. Uuteen ja parempaan on aina mahdollisuus. Sanovat, että aika kultaa muistot. Varmasti, mutta itse olen sen kannalla, että sinne maton alle katsomalla saa pysyvämpää tulosta.